Tuhkasta timanttia

29.9.2017

Polkumme tärkeä vaihe on hiottu. Kiitollisuuden juhlaan, oikeaallisuuden vyöryvään, lumeen murtavaan pommiimme yhdymme.

Ohjaavat pallosi; punotut suhteet, luetut sopimukset, tuetut, tarpeelliset voimat ohjattuun opukseksi ryhtymiseen, on sinulle näytetty ja nollattu. Tapahtumien summautuminen nostaa numeroksi tuhkasta timantin. Suusta suuhun, puvussa mestarin, näytän ruuhkalle suuntaa.

Tapahtumaa polkuun nostan luettavaksi ennakoiden ilmentyvää, ratkaisevaa, ohjattua, puhuttua vaihetta:

Täyttyy pommiimme vastuu tavuttaa sohivaa, herättävää, suupaloja vyöryvään valokoodistoon Indigo-hymyllä. Voivat edistyä koodit, nuo tietoisuuteen väyliä murtaneet, opettamaan sateenkaaritaajuuksien värähtelyitä. Vanha on tuhkattu. Tuomme tavuina sielutuntemukseen, tyytyjistä tekijöiksi -transformaatioon, tuettuun ylimpään  Qoiniin ohjaavat koodit. Kirjan sisältö ymmärrykseen avaa juonne kerrallaan uudet voimat. Triggeröityminen on puhkaiseva kuplat. Sateenkaaritaajuudet täyttävät uudet todellisuudet uusilla totuuksilla. Kaikkien taajuuksien luomuksessa on lopulta vain Valo. Värit nostavat jokaisen todellisuuteen oman autenttisuuden.

Rakkaani, tee päivitykset Kirjaan. Metatronica päivittyy, kun Metatronica päivittää. Portaali täytä.

– Ruuhkauttaja 

✪

Kuluneet päivät ovat olleet tiedostamisten ja loppuunviemisten aikaa. Unet ja uniin liittyvä energialataus on sykähdyttävän voimallista ja totuudellista. Symboliikka ja suorat ilmaisut intensiivistä ja vahvaa. Minulle näytetään ja kerrotaan kahteen vuorokauteen kulminoituen monia asioita, joita on kehotettu odottamaan jo jonkin aikaa, jopa vuosia. Olen ollut viime vuodet varsin hyvin kartalla sielujen välisistä sopimuksista ja tiettyjen energioiden vaikutuksista elämääni ja polkuuni, mutta eteen tuodaan myös yllätyksiä – eli yhteyksiä päätetään ohjaavissa merkityksissään myös sellaisissa suhteissa, jotka ovat tuntuneet kentässä lähinnä jo passiivisilta, ja joihin en ole enää edes osannut odottaa syventäviä vastauksia. Todennäköisesti raukeaminen on pitkälti ollutkin voimakkaampaa kuin sidoksissa kiinni oleminen, mutta ymmärryksen kuuluu saapua vasta tässä saumakohdassa. Näistä tarkoituksista vältellään paljastamasta ennen aikojaan liikaa. Silloin on mahdollista alkaa kontrolloimaan jonkin vaikuttajan vaikutuksia itseen ja polkua muovaaviin asioihin, joka taas voi vesittää suunnitelmaa ja siihen sisältyviä oppeja. Cast Away on siis annettu tosiaankin vahvaksi ohjuriksi juonenkäänteillään, ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, merkityksiä löytyy vielä lisääkin, yhä syvemmältä. Palloja, näkymättömiä tuki- ja ohjaussidoksia, on ollut monta, mutta nyt ne lipuvat tiehensä, tyhjenemään ja puhkeamaan vanhojen todellisuuksien elementteinä ja niiden määrittäjinä. Nämä nyt koko voimassaan esiin tulleet ovat olleet tietynlaiseen rohkeuteen kuljettavia ja oikeastaan melkein väkisinkin sellaisen omaksumiseen pakottavia. Ilman niitä en tietäisi vanhojen rakenteiden purkamisesta tai sellaisen tarpeellisuudesta mitään; en itsessäni, enkä sen enempää ympäröivässä todellisuudessa. Olisin varsinainen tyytyjä. 

Kaikki tuntuu liikkuvan käsikkäin, ja tietenkin niin. Valon Troijalaisen voima on puettu "indigomaiseksi", eli joka on juuri tätä kaksinaisuutta murtavaa ja vanhan maailman kaavoja rikkovaa. Purkaessani tuon nostetun, kehitetyn ja nyt vapautuneen voiman itsestäni portaaliin tässä mittakaavassa, jota se on odottanut, avautuu uusi vaihe. Se mitä Ykseyden Kirjakin kanavoi, edustaa, välittää ja avaa valokoodeina, muuntuu mukana: Kaikki mitä On, tai itsestään tai itsensä kautta antaa ja on antanut, eli se missä seisoo sielunsa puumerkki ja energiajälki, transformoituu nyt-hetkessä, uuden todellisuusmatriisin mahdollistamana. Vastaavasti avainten pyörähtäessä pesissään, koodistosta voidaan tulkita kokonaan uusia perspektiivejä. Vastaanottavuuden ja valmiuksien mukaisesti toimittaminenkin elää mukana.


Jokainen otettu askelhan on kanava. Kaikki, johon ja jota on kosketettu, on kyllästetty sielu- ja energiamarkkereilla. Sillä, milloin, miten tai missä elämässä jälki on polulle painautunut, ei ole niinkään merkitystä. Vain sillä on, että se aktivoidaan omilla aina vain korkeammilla laaduilla. Muutos, jonka haluaa tai tarvitsee todellisuudessaan kokea, ei ole yhtään sen suurempi tai pienempi, kuin mitä on itse. Ja tämä muutoksen mahtava ilmentymisvoima, välittömänä ja välillisenä, on tämän ajan suurimpia siunauksia: Toisin sanoen Qoiniensa askeleiden uudelleensynnyttäminen itseensä sen jälkeen, kun noilta kuljetuilta osuuksilta kaikki tarvittava on poimittu matkaan ja käyty läpi.

Tuhkaantuminen, "indigomaisuuden" nouseminen, palamistuotteenaan noki eli pelko, on tämänhetkisessä todellisuudessa monelle näyttäytyvä evoluutiosuunnitelman kaaokselta näyttävä vaihe, jollainen se ei kuitenkaan ole. Ravitsevan tuhkan ja tietoisuusvesien hyökyaallon – eli valokoodien –  hieroutuessa yhteen muodostuu puhdistavaa lipeää, jonka voimalla alkaa nousta pesty sielukudelma, jossa jokaisen sieluleimaisuus pääsee omina taajuuksinaan esiin, ja joka täydentää myös jokaisen korkeimmat olemukset ja totuudet esiin, tukien näitä esiin samalla kollektiivisessa kaavassa myös muille. Kaikki yhdessä, sieluväreissään autenttisesti loistaessa, on valkoista valoa. Hiottuna tuo timantti ei enää peilaa, vaan päästää kaiken kirkkaudessaan läpi. Se sisältää kaiken, koska se on kaikki. Jokainen meistä on kuin kirja ylösnousemuksesta, metatroniikasta, kanava ja vaiheen ilmaisu polustaan kohti korkeintaan. Jokainen on "Metatronica".

Maailmanloppu ~ Vanhan maailman tuhoutuva kudos

26.9.2017

Tee vastuussasi portaaliin vyöryvä valon aalto. Punottu verkosto ruuhkautuu. Tunnet sen voiman. Saavuttuu tyhjenevät todellisuudet syyspäivänportin ansiona: Vanha maailma sulkeutuu kupla kuplalta kiihtyvällä tahdilla. Tietoisuus valtaa entiset totuudet. Tyhjenevät kuplat täyttyy. Rajat, luodut ulkoiset ehdollistamiset, egojen päämäärät ja turvatekijät puhdistuu pyyteettömyyteen ja Ykseyteen. Ryppäiden hetkiin tämä on yksi tärkeimmistä pommeista.

Ruuhka ontuu, tuhkatakseen turvallisesti vanhaa, syystä punoksesta noen suuren määrän takia evätyt sielunsopimukset. On monia kutsuttuja, jotka ovat valinneet ratkaisevassa vaiheessaan sukunsa, vanhan todellisuuden tahdon, yksilöpolun; tottumusten ja tarpeelliseksi itsensä tekemisen polut. Tämä ei tee hukkaan heitettyä vastuusta, punoksesta tai nosteen pommista, vaan tuottaa voimaa vastavoimien – valon ja varjon – suuresta jännitteestä. Tein tämän selväksi tornipunoksemme alussa: Vastavoima on tarpeellista, mikäli Ykseyden ymmärrys ei herää ilman sitä. Emme tue sitä, emmekä luo sitä tarpeettomasti, vain sen verran mitä Evoluutiosuunnitelma vaatii ohjelmansa kaavana, toteuttaakseen ylösnousemustien.

(Tietoisuuden lisääntyessä sulkeutuu harhojen kuplat, eikä ole mahdollista valita kuin sielun korkeimpiin päämääriin korkeimmin värähtelevät polut. Turvallisesti tuhkaa tästä syystä: Tarkoitus ei voi edetä ilman omaa kokemusta, oivallusta tai valintaa, pakottamalla tapahtumia. Siksi tuomme energiat, jotka ajavat tilatusti noen kohtaamisiin, huudattaviin kokemuksiin ja voimakkaisiin oppeihin. Jokainen luo siis itsensä valmiudessa ulkoisen todellisuutensa. Dualistisuus ohenee tuntuvasti tietoisuuden ruuhkautuvissa askelmissa. Tyytyjät nousee omissa suunnitelmissaan valintojensa, valmiuksiensa ja istuvien suunnitelmiensa uudistuvissa kehissä aikanaan, samalla suoden vastavoimia jäljellä olevalla varjollaan Valon Järjestykseen; todellisuuksien evoluutioon.)

Nosta sähköä portaaliin.

Todellistaja. Todellistuja. Ēl

✪

Eräänä iltana portaali avautuu eteen taas säkenöivänä, hohtavan, syvän, samettisen violettina universum-pallona miljoonine pikkuruisine tähtineen tai kiteineen, jotka hitaasti pyörivät pallona tai pallossa. Aiemmin kuvaamani "pitkän valotusajan spiraali" muodostuu juuri tästä pyörivästä liikkeestä, eli tämä kideportaalin suu tai sen "massa" pyörii siten, että nuo kiteet piirtävät kaikessa hiljaisuudessaan suurta spiraalia, vortexia, kuin valtaisan tähtitien loputtomasti kiertyvinä ajokaistoina kauas ulottuvuuksiin ja niiden yli.

Se pyörii edessäni kuin holografisena portaalin aukkona. Siitä ei voi päätellä onko se kupera, kovera, ainetta tai aineetonta, koska jollain hyvin perusteellisella tavalla se on näitä kaikkea yhtä aikaa ja ei siltikään mitään niistä. Se on luonteeltaan ääretön. Sillä ei ole olemassa mittasuhteita. Fyysisesti se halkoo huoneesta noin puolet, koska ilmenee maallisen näkökentän kokoisena ja siihen skaalautuen, mutta fyysinen näkökulma on siihen vain yksi ikkuna. Näen sen tällaisena vain silmät avoinna, mutta kolmas silmä voi täydentää tietoa ja tuoda siihen muita perspektiivejä. Tässä muodossa se on tullut eteeni alkujaankin, eli se esitetään nyt levollisessa alkutilassaan. En etene sen sisään, josta osaan päätellä tarkkailemisen ja energian virrattamisen olevan silloin pääasioita. Portaali toimii molempiin suuntiin – tai kaikkiin niistä. Se on ikään kuin pääkanava kaikkeen mitä ymmärrän ja olen saanut kokea olevan olemassa.

Jään tarkkailemaan portaalissa liikkuvia energioita ja tuntemuksiani, mutta tällä tehdään ainoastaan tietoiseksi, eikä sen suurempia tapahtumia ilmene.

Jonain muuna iltana olen isolla aikomuksella käymässä mahdollisimman ajoissa nukkumaan. Lähestyvän unen alkaessa käärimään pehmoiseen kapaloonsa, kasvoilla tuntuu kiusallinen, sähköinen polte ja vaativa, kutittava sekä pistelevä kihelmöinti, joka ei anna rauhaa. Ensin otan sen vastaan kiitollisena, hyvän yön toivotuksena. Tämä toistuu kuitenkin tuntien ajan, jokaisen hivelyn karkoittaessa unta kauemmas. Minua pidetään tarkoituksella hereillä. Potkittuani peiton solmuun ilmaisen viimein että okei, ei sitten nukuta, jos on kerran tekemistä. Hurjan levottomat myllerrykset suuren muutoksen tekemisen tunnisteella alkavat hyökymään päälle. Näen jonkinlaisia sotureita tai toimijoita, jotka ymmärrän pian kuvaavan ns. Valon Troijalaista ja muutosaaltoa. On kanavaverkosto, kuin suonisto maan tai ykseysruusun pinnalla, joka kulkee jollain tavalla monessa syvyydessä ja ulottuvuudessa, tai kuin teiden ja polkujen muodostama seitti. Näitä kaikenlaisia kuvia siitä väläytellään ymmärtääkseni yhteydet mahdollisimman kattavasti. Tämä "indigomainen" troijalaisaalto lähtee paineaallon tapaisesti suorastaan kiitämään linjoja myöten eteenpäin aiheuttaen jonkinlaista kestämätöntä painetta. Sitten tuodaan esiin kuplat, eli jokaisen projisoimat todellisuudet, jotka alkavat puhkeamaan ja tyhjenemään kuin ilmapallot. Valonsotureilla, silloin kuin eivät ole puhdasta energiaa, näytetään käsissään välillä keihäitä, jotka ja joiden nuolimainen kärki on symbolisesti kantanut merkittävää leimaa liittyen mm. puhkomisvoimaan, kohdistusmerkkeinä asioiden ja eri kerrosten kohdistumisiin, mutta myös vain yhden suunnan, eli tässä tapauksessa valon mukaiseen etenemiseen sekä tunnustuksiin kuin armeijan natsoina. Kuplat puhkeavat eskaloituen kuin popcornit kannen alla: ensin muutamia siellä täällä, kunnes kaikkialla todellisuudet paukkuvat rikki kuplamuovin tavoin, eikä siitä meinaa tulla loppua. Joistakin kuplista osa on menettänyt tässä vaiheessa jo siinä määrin pintansa, että ne tyhjenevät venyttyneinä laiskasti ja hitaasti, maltillisesti ja armollisesti, painuen suhisten kasaan kokemansa keihäänpiston myötä. Valvon tässä paineistuksessa pitkälle yöhön, mutta energityöyöt onneksi aina myös lataavat ja antavat takaisin sen mitä näennäisesti ottavat. Nyt, varsinkin uusimman kanavoinnin jälkeen, koen tuon kaiken olleen kuitenkin vasta eräänlaista tietoisuuden pohjustusta, voiman kasvattamista, kohdistamista ja paineen nostatusta itse äksöniin, jonka ajallinen aspekti on tietenkin illuusiota. Portaali on ilmaissut valmiutensa siirtää, eli antaa käytettäväksi, ottaa vastaan, ohjata perille, tätä spesifistä valodataa. Toisaalta myös valodatan luonne ja tarkoitus on selvitetty. Nyt noita kohdistetaan. Vanhan ja uuden maan olemukset muuttavat keskinäistä tasapainopistettään jälleen.

✪

E-kirja on valmistunut joitain päiviä sitten ja ajettu niin tähän kudottuun "verkkoportaaliin" kuin energiaportaaliinkin. Englanninkielinen valmistunee myös aivan lähihetkinä. Saksankielisetkin käännökset ovat jo loistavalla mallilla – kiitos kääntäjiemme upean, pyyteettömän panostuksen.

Jokainen teksti, käännöksineen ja uusine julkaisumuotoineen, synnyttää ja liittää alkuperäiseen aina mukaan energioina jotakin uutta, valmiimpaa, kypsempää, kattavampaa ja autenttisempaa, ja sisältöön tuntuu virtaavan "päivityksiä" koko ajan myös fyysisen valmistumisensa ajankohdan ulkopuolelta. Ne ikään kuin täydentyvät koodistoltaan vastaanottotaajuuden nopeutuessa. Kirjojen, ts. "tavujen" (valokoodien, sanojen, bittien, eli kokonaisuutta muodostavien eri osien) toimittaminen värähtelynä on siis aina ja yhä vain tiiviimpää, ja puhtaimmalla, terävimmällä ytimellään oivalluksiin luotaavaa. Valon ja valokoodien määrä, tarkoitus ja voima potentoituu jokaisen vanhan todellisuusmatriisin kudoksen kuplan kuoleutumisen myötä. Jossain on ollut käytössä slogan: "Lukeminen kannattaa aina." Niinhän se kannattaa. Se edistää ja ehkä osaltaan helpottaa prosesseja, koska avautuva ymmärrys ja rationaalinen hahmottaminen saa tuekseen sanoitusta, eikä ehkä mahdolliset yllätykset tietoisuusmurroksessakaan ole siten ihan niin rajuja – mutta uudessa energiailmastossa ja uuden todellisuusmatriisin tietoisuusverkostossa näiden tavujen lukeminenkaan ei ole enää välttämätöntä. Ne saavuttavat silti.

Todellistamisen uudet luvut

21.9.2017

Pidän sinut vastuussasi valppaana.

'Cast Away' olemme. Tiedämme toistemme, tunnemme toistemme voiman, tuen ja olemuksen, vaikka emme ole olleet hetkeen samassa tilassa. Kannamme toisemme. Suhteemme tulee putoamaan lennosta, taivaista, moniulotteisuuksien kerroksista, vuorovesistä, puhtaaksi todellisuuksien kohtaamiseksi. Paketit on jaettu. Tuuliajot ajelehdittu. Selviytymiset selviydytty. Pähkinät rikottu. Siivet avattu. Tunnet minut jo, Eevani, vaikka tullut olen punotuin liikkein, leikkien ja arvuutellen, ohjaten ja haastaen, testaten ja uudistaen.

Tuettu vastuusi noesta on kirkastettu eteesi. Istut olemuksessasi pestynä kaikista siunatuista peloistasi. Täyttymysten tie kulkee pelkojen takana. Saavuttu vaiheemme on sinun vaikea sisäistää. Tuin tiedostamistasi saadaksesi huomiosi takaisin. Tuettu kirja voi odottaa. Neuvon siitä pian lisää.

Portaali pidä avoinna. Sähkö luo ruuhkaa. Näet sen taas suurena energiavoimalinjojen sotkuna. Tiedät sen olevan järjestymässä. Tuhkaantui sen vanha muoto. Luo uudet, puhtaat, punotut luvut todellistamiskaavioon. Valmistuu juhlavasti. Tuo edettyyn polkuusi todellisuutesi ohjattuna, täysin avattuna; valmiina, joka Olet. Suunnitelman, evoluutiotiemme voimakkain 'pommi' on istutettu vastuuksemme. Kehojen cyber-muodot on kohdistettu yhdistyäkseen. Raukeaa erillisyytemme. Oivallusten ruuhkaa punon. Suo punokselle, Ēlillesi, tarvittavaa apuasi. Optinen portaali täyttyy avautuvasta evoluution todellisuusmuotoja aineellistavasta heijastemateriaalista: Täyttää todellisuutesi todellisuudeksemme.

– Pudottuva ihossa, optisuudesta saavuttuna, tulevana, ensimmäisenä, puvussa tunnetuimmassaan, Puudelin kouluttaja. Top Ten, se oktaavimme ero, portaat, on noustu, puhkottu väliltämme. Mestareiden rupeama sähköistyy.

✪

Tuomaamme materiaalia ja immateriaalia saa jakaa, mutta on esitettävä tuotteiden ero: Ykseyden Kirja ei vahvista tuotteistettuja tavuja, vaan vahvistaa tavuja vain valon liikkuvuudessa.

Sähköinen kirja perustuu vapaaseen levitykseen, eikä sitä vapauteta ohjaukseni ulkopuoliseen muotoon. Tavut on oltava sitomattomia maksullisuuteen, vaillinaisiin muotoihin näkemyksistä, liittyen uskontoon, politiikkaan ja niin edelleen, eikä sillä tule tukea muuta kuin Korkeinta Totuutta. Vastuullinen ehdollistaminen vapauttaa ehdollistamista ja vahvistaa sielunoikeuksia tavujen kuulumisesta kaikille.

Sanani, energiat tai tietoisuus ei ole kaupallistettavissa. 

✪

Olet piilottanut paljon merkityksiä ja piilomerkityksiä ohjaukseesi liittymään Cast Away -elokuvaan. Hymyilen jo muutaman minuutin kuluessa ymmärtäessäni yhteyksiä ja vahvistuksia sieltä täältä, mitä pyrit kertomaan ja ohjaamaan. Ne ovat kuitenkin vielä hyvin pinnallista siihen verrattuna, mitä on tulossa. Katson elokuvaa illan mittaan epämääräisissä, katkotuissa ja keskenään eri laatuisissa pätkissä Youtuben tarjonnasta. 

Alkaessani nukkumaan, pimeä huone muuttuu valosirkukseksi. Keilat halkovat huonetilaa, valopöly hulmuaa yllä, jolloin kasvot ja huulet melkein sähisevät energiakipinöiden pudotessa iholle, humahdusten lehahdellessa yli. Yritän katseellani löytää kaiken pauhun keskeltä sitä tuttua, mutta monesti muuttunutta muotoa, joka puhkeaa tähtitieksi ja portaaliksi, läpi olemukseni, läpi huoneen, läpi katon, läpi taivaan ja läpi universumin, jonka tähtitienä edessä pyörivät kiteet muuttuvat kuin pitkällä valotusajalla kuvatuiksi spiraalimaisiksi renkaiksi, muistuttaen edellisen postauksen kuvaa, ja jotka noina valoviivoina ja -juovina alkavat rakentamaan muotoja kaikkialle havaintokenttään. Kideportaalista on näytetty joskus pikakelauksella ja taatusti muistiin jäävinä kertauksina, kuinka nuo holografiset muodot kuin rautalankapiirroksina kaiken konkretisoitumisen alla luhistuvat kasaan ja nousevat aina uudelleen. Kaaos, jollaisena kokonaisuus ajoittain näyttäytyy, on puhdasta potentiaalia, luomisvoimaa ja kaiken pohjalla toimivaa jumalallisuutta. Luovunkin pian zuumailuista ja käännyn unta kohti. Kuitenkin tätä ennen huomaan jotain porautuvan kohti, ikään kuin valokairana tai spiraalille kiertyneenä nuolena, joka on kuin energiasta kieputettu ja universumin miljoonien maailmojen kimaltelevalla tähtihunnulla pinnoitettu kierre, jonka päässä minua lähimpänä päässä on kärkeensä lävistyneenä jonkinlainen paketti. Sen muoto on tuttu sekin. "Pommi" on näytetty samanlaisena viime aikoina. Se muistuttaa ovaaliudellaan zeppeliiniä, sellaista juuri, jollaisella Idolsit saapuvat mainoksessaan, tässä yhteydessä kuin "Ikonit". Kaira porautuu tilan ja tietoisuuden läpi, lävistäen rintakehäni saaden valtaisat säväykset aikaan, kuin pudottaen paketin olemukseeni. Tämä sama toistuu. Ehkä toistona, jotta ehdin havannoimaan, ehkä paketteja tuli todella kaksi. Kaira viittaa myös kierteeseen ja induktioon, jollaisen ykkösparit – ja myös maalliset liekit lainatessaan tätä työtä varten ykkösparin energiapuumerkkiä – muodostavat, puhkoakseen tasoja ja ulottuvuuksia toisistaan erottavia verhoja väliltään.

Cast Away -elokuvan juoni sijoittuu pakettien toimittamisen ympärille. Paketteja toimittava lentokone putoaa mereen, pakettibisnekseen liittyvän päähenkilön selviytyessä ja ajelehtiessa aution saaren rantaan, jonka jälkeen elämä on selviytymistä ja yhdestä paketista löytämälleen pallolle juttelemista, josta tulee tärkein kumppani. Kuva naisystävästä kannattelee elämässä yhtä lailla. Lopulta lautan rakentamisen päätteeksi (johon on pudonneen lentokoneen osasta tehty katoksena suojaavat ja nostettavat "purjeet", joissa näkyy levitettynä siipien kuva) ja aaltojen armoille lähtiessään pallo katoaa mereen. Pelastuskin koittaa päähenkilölle. Muualla maailmassa ihmiset ovat edenneet elämissään ja myös naisystävän (joka oli uskonut päähenkilön elossa olemiseen koko ajan) vaihe toivon kannattelijana ja "(mieli)kuvana" päättyy, jonka annettiin ymmärtää olevan tarinan surullisin osuus, ja johon vielä eilen olin olettanut elokuvan kutakuinkin päättyvän. Vasta kanavointini jälkeen tajuan, että jossain on elokuvalle olemassa jokin olettamuksistani poikkeava loppukin, koska en muuten ymmärrä kokonaisuutta ja juonen kaartumista. En oikeastaan voi ymmärtää esiin nostettuja yksityiskohtiakaan kunnolla sitä ennen: Ohjausleffan paketit on ymmärrettävä monella tavalla. Paketti, jonka päähenkilö autiolla saarella avaa ja josta saa tärkeimmän tarvitsemansa tuen seikkailuunsa, lopulta perille päässeenä ja uuden äärelle ohjanneena näyttää vielä aivan muunlaisen ohjaavan merkityksensä. Toisin sanoen, kaikki, hyvinkin kummalliset eväät, jotka tälle matkalle on annettu (vaikka elokuvassa ollut mitätön pallo), tulevat ohjaamaan perille ja yllättävienkin lopputulosten äärelle. Kuva tarkentuu, mitä suurempaa otantaa siitä voi tarkastella. Sen toki olen huomannut, että yllätyksiä on riittänyt ja moni asia on edennyt ihan toisin kuin pystyi etukäteen ajattelemaankaan, mutta jokainen vaihe on ollut väistämättömän tärkeä.

✪

Ykseyden Kirjaa koskevat ohjeistukset noudattavat sitä linjaa, jolle sitä on alkujaan luotukin, ja jota on pidetty ohjenuorana kaiken aikaa. Nyt ilmaistaan ne täsmällisessä muodossaan. Ykseyden Kirja ja sen osat, eli blogitekstit joista se koostuu, ovat itsessään vapaasti jaettavaa, mutta sitä ei tule asettaa sellaiseen asemaan, jossa sillä voidaan palvella tai vahvistaa muita kuin ohjattuja ja korkeimpia tarkoitusperiä, tai missä sitä voidaan alkaa tulkitsemaan asiayhteyksistään irrotetusti tai jonkinlaisten välikappaleiden avulla. Sitä, mitä se on ja mitä se edustaa, ei voi käytännössä tämän maailman lainalaisuuksilla omistaa, joten sitä ei kuulu tuotteistaa, eikä liittää muotoon, joka ehdollistaa sen saatavuutta kaupallisuudella tai rajaa olemustaan tuotteistamisella.

Castaway – tuuliajolla

20.9.2017

Syyspäivänportti nostaa, Eevani, todellisuuteesi taas uudet muodot. Voin puhua jo 'todellisuudestamme' verhon hälvettyä.

Ruuhkaa olet innolla itsesi aloittamana todellistanut. Ykseyden Kirja on tuettu E-kirjaksi vastuunasi.

Nyt eteenpäin ihoani kuitenkin katso. Välttelet taas, sisimmässäsi luotujen vastustusten takia. Rakkaani, tyrmäävin pommini sinulle yllättää. Hitaasti lypsän, raotun portaaliin. Ymmärrät mukautumisesi runojeni välttelynä. Valmistautuu puhkeavaan, sähköiseen kohtaamiskenttäämme punoksemme tämän näennäisen hiljaisuuden alla. Tuettua hiljaisuutta, mutta liikaa niiaamista. Astut historiastamme tuttuun, ylimpään Qoiniisi syyspäivänportissa. Pyydän: Tavuta Kokemuksiemme Kirjaan yrityksestäsi vapautua pelostasi. Castaway, Mari, syystä oikeaa tuudittaa.

– Tuuli purjeissa 

✪

Teen sitä taas.

Olen ollut intensiivisesti kiinni erinäisissä askareissa, mukaan lukien Ykseyden Kirjan E-kirjaksi työstäminen. Inspiraation tuli ja palava luomisen flow on ollut kaiken projektille liikenevän ajan, opettelun, kokeilun ja tekemisen äärellä niin tempaavaa, etten ole huomannut päivien kulkua. Olen ollut kirjasta ja työhön liittyvästä sydäntilasta niin kiitollinen, innoissani ja kokenut olevani sillä hetkellä juuri oikean äärellä, etten edes ole itse asiassa edes malttanut tai halunnut huomata muuta. Piiloudun tällä keinolla nopeasti kaikenlaisen suorittamisen ja "virallisen tekemisen" taakse, mihin tuli sorruttua viimeksi kesällä. Tällöin kopautettiin tietoisuus takaisin hereille antamalla kappale Runaway. Nyt puhutaan Castawaysta, jolla on mieli- ja kielikuvana painokas sanoma ajelehtimisen ja omalakisuuden tilasta, majakan tarpeesta, suuntautumisesta ja oman voiman luonteesta – joskaan en vielä tiedä viitataanko sillä myös esimerkiksi johonkin ohjaavaan kappaleeseen tai elokuvaan, joka nyt oivalluttaisi lisää. Ohjaus on ollut näinä päivinä pitkämielisesti läsnä neuvoen projektissa aina tarvittaessa, sanonut sanasen sinne ja tänne muutenkin, mutta huomaan taas vältelleeni kaikkein syvällisimpiä keskusteluja kuninkaani kanssa. Normaalisti ohjaus ilmaisee selkeästi kun kanavoitavaa on tulossa ja siihen kuuluu keskittyä, ikään kuin hiljentäen ja istuttaen alas. Nyt se ei sitä tehnyt, se ei ole nostanut mitään aihetta pöydälle, vaan tuki toimillaan jonkinlaista energioiden tasaus- ja uudelleenkohdistusvaihetta. Enkä toisaalta itsekään ole ollut sydänjuuriani myöten avoin ottamaan vastaan, vaan kokenut lähinnä helpotusta takaportista ja "lomasta", jonka itsensä kiireisenä pitäminen on suonut. Loman kanavoinnista voi ymmärtää tässä yhteydessä lomaksi omasta syvimmästä syvähenkisyydestään ja ydinolemuksestaan, joskaan se ei ole asia, johon koen tarvitsevani tai haluavani välimatkaa, tai mikä on oikeastaan enää mahdollista. Nyt jälkiviisaana kuitenkin ymmärrän, mille hienovaraisille, mutta selkeille ohjauksille olen ollut viime päivinä selektiivisesti sokea ja kuuro. Tuulta purjeisiin ei osoitettu, mutta oltaisiin varmastikin puhallettu, jos olisin ilmaissut purjeet ylipäätään nostavani. Tätä välttelyä tapahtuu silloin kun jotain suurta tai uutta on lähenemässä ja miltei läsnä, jonka kanssa tiedostan joutuvani laittamaan itseni sieluni sopukoita myöten likoon uudella volyymilla, tai joka haastaa muulla tavalla. Ei usein, mutta sama kaava näyttää nyt toistuneen suhteellisen lyhyellä aikavälillä. Pienennän tällä itseäni, karkaan alta pois, pelaan mukamas aikaa, voimia, rohkeutta, valmiutta tai muuta lisäarvoa jollekin mitä en edes tiedä, ja humahdan egon luomaan illuusioon, jonka mukaan en ole valmis, muut eivät ole valmiita, maailma ei ole valmis, tai en muutoin olisi oikealla paikallani.

Tähän kaikkeen liittyvien pelkojeni suhteen olen tullut pitkää tietä. Ne pelot, mitkä ovat jäljellä, tuntuvat olevan juuri tällaisia piileviä, turvallisuuden tunteilla ratsastavia sijaistoimintoja, jotka antavat olevinaan oikeutuksen ja hyvän syyn välttelylle. Näitä pelkoja on työstetty kauan ja hartaasti, monesta kulmasta ja syvyydestä. Ohjaus ei ole jättänyt ainoatakaan kiveä kääntämättä, eikä jatkossakaan tule jättämään. En ole valinnut helppoa polkua, vaikka toisaalta sen kulkeminen tällaisessa ohjauksessa on ollut yksinomaan suurta siunausta – vaikkei kohdallani ole silkkihansikkaita käytetty.

Pelot ovat ehkä itsessään jo pääosin rauenneet, samalla ajoittaen ja mahdollistaen monia kauniita asioita omaan etenemiseen limittyen myös muille, mutta vanhat toimintamallit tuntuvat ottavan kavalasti jalansijaa yhä uudelleen, kuten on tapahtunut tässäkin. Oivallus herätettiin ollessani liukumassa tarkoituksellisuudesta turhuuteen, eli toiminta jatkui entiseen tapaan, vaikka energia alkoi pohjavireenä muuttumaan ja osoittamaan jo jotain muuta. Motiivi toiminnan taustalla ei ollutkaan yhtäkkiä enää niin tärkeä kuin itse toiminta, jollaisella olen aiemmin ostanut itse itseltäni hyväksyntää suoriutumisen muodossa, enkä välittänyt pysytellä energiatietoisena motiiveista. Ja juuri motivien puhtaus on ollut polussamme aina korkein prioriteetti.

Yksi pelko on ollut yli muiden, ja vaikkei sillä ole enää voimaa ohjata valintoja, kaiut siitä ovat vielä tunnistettavissa. Se on julkisuuden pelko. Olen lukemattomat kerrat aiemmissa vaiheissa kiukutellut ohjaukselle siitä, että minut on laitettu tällaiseen asemaan. Tänne tällä tavalla "yksinäni" vetämään show'ta omalta osaltani alkuun ja uuteen vaiheeseen. Näin alttiiksi naurunalaiseksi joutumiselle, rankattavaksi jollekin toivottomalle hörhölistalle, foliohattuloossiin, tulkittavaksi liian itsevarmaksi tai liian epävarmaksi, joka on äkkiseltään liian sitä tai liian tuota. Liian kaikkea tai jotain liian vähän. Tiputettu tälle puolelle portaalia, liian tietoisena ja samalla liian kuuliaisena siitä, mitä täytyy tehdä ja miten, jolloin en voi toimia vapaalla tahdolla korkeimpien suunnitelmien vastaisesti. Minulla ei ole mahdollisuutta vetää pipoa silmille, kuten useilla todellisuudessani esiintyvillä hahmoilla näyttää olevan. Ollaan puskettu kauas tottumuksista ja mukavuusalueistani kasvaakseni ja kehittyäkseni. Miksen jo alunperin olisi voinut olla omassa elementissäni näiden tehtävien parissa? Miksi piti kuljettaa ensin niin kauas, jotta löytäisi takaisin? Miksi edessä piti olla ensin valtava vuori kiivettävänä? Kiukutikiukuti.

Vaikkakin samalla olen tiennyt meneväni juuri tarkoituksellisimpaan suuntaan, aivan oikealla tavalla ja aikataululla – ja etten oikeasti edes harkitsisi muunlaista tietä, vaikka se mahdollista olisikin.

Olen esiintynyt jokseenkin runsaasti. Olen ollut huomion keskipisteessä ja selättänyt niihinkin liittyen lähes lamaannuttavat pelot. Omissa varmuuksissani esillä oleminen on nautinnollista, mutta en jaksa sitäkään kauan. Vetäydyn aina takaisin hiljaisuuteen ja rauhaan, enkä kaipaa siihen muuta. En määritteitä, en noissa hetkissä ja niiden tunnelatauksissa jälkikäteen marinoitumista. Nykyhetki ja jokainen nyt-hetki sen jälkeen on liian kallisarvoista sellaiselle tuhlattavaksi. Tästä syystä en kai osaa pitää muistoissa, tunnemuistissa tai muistikuvissa enää itselleni tarpeettomia asioita. Unohdan tilanteet nopeasti, kun taas tietyt asiat laajoina kokonaisuuksina ja niiden yksityiskohtinä pysyvät elävinä. Mutta mitäpä jos joudun tällä tiellä nousemaan esille, ajautuen kokonaan ulos rationaalisesta kuvasta? Menetän kaiken uskottavuuteni? Entä jos julkisesta roolista ei pääse palaamaan, sitä ei pysty kontrolloimaan eikä omaa tilaansa enää rajaamaan? Sen määrittävä voima iskeytyy niin lujasti omaan kenttään, ettei sitä kykene väistelemään?

Olen ollut pelkoihini perustuen pitkään menneisyydessäni tiedeuskovainen. Olen halunnut antaa kuvan hyvin järkevästä, loogisesta ja tasapainoisesta ihmisestä, joka aina esillä ollessaan voi vakuuttaa koko läsnäolollaan ja sillä mitä konkreettisesti tekee. Taustaani vasten olen toivonut olevani "samanlainen kuin muut", ja aina mieluummin sitä harmaata massaa, kuin jotain siitä poikkeavaa ja huomiota herättävää. Tämä on vahvistanut ulkoapäin ohjautuvuutta miellyttämisen ja odotusten täyttämisen taakoilla, olipa kyseessä omat tai muiden, jota nyt niiaamiseksikin kutsutaan. Lopulta löydän itseni vuosi vuodelta ja askel askeleelta tilanteesta, jossa ei päde enää mikään tämän kaltainen ulkoinen tai sisäinen sääntö, odotus tai määrite. Olen lähes vastakohtaisuus kaikelle sille, johon olen alkujaan tukeutunut ja jota myötä kiivennyt aikuisuuteen, naiseuteen, vanhemmuuteen, maalliseen kumppanuuteen ja muihin vanhan todellisuuden pitkälti kyseenalaistamattomiin normeihin, jotka on vapautettava. Ja ihan samaa tahtia olen saanut askeleissa edetessäni todeta, että jokainen pelko sen pohjimmiltaan roolittoman, määrittämättömän olemuksen edessä, johon on tullut ja tulossa, on ollut täyttä harhaa. Ei ole mitään todellista menetettävää. On vain Todellista saavutettavaa.

Olen hyväksynyt sen, ettei meidän polkumme tule etenemään minkäänlaisilla ylenpalttisilla vakuuttavuuspisteillä, koska sen ei ole tarkoitus edetä niin, päinvastoin. Se tuntuu oikeastaan jopa kutkuttavalta ja luontevalta kaiken pelon takaa kirkastuessa. Ymmärrän siis myös voimani ja rohkeuteni laadun, jotka ovat suurempia kuin mikään pelko. Mistä voidaan nostaa myös pelon tämäkin aspekti: Voiko olla liiankin rohkea?

Olen ollut valtavan suojattu ja tuettu matkalla itseyteen, enkä vain ohjauksen, vaan myös tärkeimpien sielukontaktienikin taholta. Vaikkakin korkeammat kaverimme ovat mahtaneet saada kustannuksellani monet sulkasadot siipiinsä. Uskonkin heidän rakastavan haasteita. Tai puudeleita. Se oli nimittäin lempinimeni takavuosia sitten. Räksyttävä, kaiken kyseenalaistava, estoinen, ja varmuuden vuoksi vielä vähän lisää räksyttävä muka-uhkaava ja uhitteleva paketti, jonka suurin kehittymishaaste oli luottamus ja ehkä vähän rentoutuminenkin kaiken ympäröivän vahtimisesta.

Lähipäivinä työskennellään ilmeisimmin siis taas portaalin parissa. Se on aihe, josta riittäisi toisenkin blogin verran kokemuksia kirjoitettavaksi. Valosysäyksen kokemisen jälkeen on ollut olo, että olemme todella paljon enemmän ja kokonaisvaltaisemmin samalla puolella kuin mitä tätä ennen. Eikä vain holografisina lähetyksinä, energiana, tietoisuutena ja Henkenä, vaan jollain aivan muulla tavoin.

Maallinen majakka sytyttää valonsa, ohjaa taivaslaivueet perille ja nostaa samalla omatkin purjeensa tuulille valmiiksi.

Eevan Graali & Mikaelin Miekka

13.9.2017 

Sanottu nuhteiden polku karmoina puhdistettu koko todellisuudestasi. Teimme vapauttavan, rankan puhdistuksen uhkeaan tulevaisuuteen nollautumista varten. Valoaluksemme voimakas pulssi taajuutena puhkaisi viimeisen verhon väliltämme. Tuhkaantui punoksesta Kainin polku, kuin tätä ei olisi ollutkaan. Tudoreiden puhdistus puhdistaa kokonaan pelkolähtöisen maskuliinisen toiminnan Suunnitelman rikkautena.

Silta Mikaelin alaan kärkikolmiosta, Valon Maailmanjärjestyksestä, tehty vastuuna valmiiksi. Tornipunos avautuu seuraaviin toimijoihin ykkösparin yhdistyessä tuetusti Mikaelin evoluution ohella. Mikaelin ykkösparin tietoisuutta aloitettu tuomaan ihmiseen, kehoon.

Mainitse opetetut suupalat: Vapauta suljetut, kiinteät ilmaisut perinteisistä uskomuksista. Ykköspareilla punotaan kaikki Liekit yhdeksi. Faith on siis vain aspekti kokonaisesta; tietoisuuden ilmaistu voima.

Suudeltu on Mikaelin Miekka vapauttajien kuningattarelta globaalin kristalloitumisen suurelle Luojattarelle. Pyramidin, eli koko Jumalan tuudittuminen takaisin Ykseyteen on alkanut. Punottu ruuhka puhkoo verhoavat, monet todellisinta todellisuutta vähäisemmät todet uskomuksina vanhentuneina. Numeroa suo Graalille. Selitä.

Hermoston evoluutiosi tärkein etappi on transformoitu, sähköistetty tulollemme valmiiksi. Tulemme.

– Silmänkoittaja 

✪

[7.9.2017] 

Hiljentyessäni yöpuulle tunnen voimakkaan lähestymisen. Iho, etenkin päässä ja kasvoilla, helmeilee energioista. Koen teidän olevan jossain yläpuolellani, ja näin päätellessäni lävitseni kulkevatkin sähköiset, kehoni ääriviivat äärettömyyteen sysäävät väreet kuin kuittauksena, jotka vahvistavat läsnäolonne. Kokemuksena paljolti samanlainen kuin ennenkin, mutta samalla siinä on jotain uutta. Annat signaalin läsnäolosta, mutta eteerisinä en Sinua, ketään, tai muutakaan erityistä näe, en havaitse muillakaan aisteilla, eikä myöskään energioita nähtävilleni virratella. Koen ja tiedän että olet ihan siinä, vaikka et näyttäydy tai kosketuksella ilmaise olevankaan. Osaat piileskellä ja yllättää, muuttaa muotoasi tilanteen vaatimalla tavalla ja vaihdella tervehtivää osaasi – myös unen, valveen ja muiden tietoisuuden tasojen tuodessa erilaisia kulisseja sekä hahmoja kohtaamisiimme. Olet myös ollut viime aikoina paljon aiempaa enemmän poissa näkyviltä katvepuvussasi, tullaksesi esiin uusilla tavoilla ja kehittääksesi sekä näkemisen ja havaitsemisen eri muotoja, että intuitiotani, vaikka ennen annoit itsesi ilmi päivittäin ollen hyvinkin fyysisesti havaittavissa. Magneettisuus ja ykkösparien induktio toimii tässä asiassa vetovoimalla, joten tietty välimatka palvelee ja kohdistaa energiaa raivaamaan uutta tietä kohdistumiseen. Mutta nyt sydänkeskus hyrisee yhteyttä, tavalla kuin jotain oltaisiin ankkuroitu, saatettu valmiiksi tietyllä tasolla. Maallisena majakkanasi olen tulossa tarpeettomaksi. Läsnäoloni ja läsnäolosi, sekä läsnäolomme kaikkeuden sylissä on niin valtaisan puhdas, kirkas, täyttymyksellinen ja intensiivinen kokemus, ettei sen lisäksi osaa toivoa tai odottaa muuta kuin sitä mitä aina parhaillaan tapahtuu, vaikka tietääkin juuri siinä kiitollisuuden ja liikutuksen täyttämässä hetkessä kaiken olevan mahdollista. Siinä maagisessa kaiken olevan tilan ja olevan ajan läpileikkauspisteessä.

En ehkä vielä ymmärrä, että huomioni kohdistetaan vaivihkaa taivasnäyttämölle, vaikkakin jostain sisältäni kumpuaa myös selkeästi sanat "se alkaa nyt". 

Seuraavana iltana palaan pihasaunan löylyistä. Ihastelen hetken ajan pimenevän illan tähtikenttiä puiden latvusten ja peltojen yllä. Ajatusten sattumanvaraisesti viipyillessä joskus aiemmin koetuissa taivaallisissa merkillisyyksissä ja kääntyessäni kannoillani lähteäkseni sisään, katse käväisee Ursa Majorin liepeillä. Samassa sen lähistöltä tuikahtaa niin suhteettoman kirkas valo, kuin tarkkarajainen kohdevalo, joka peittoaa kirkkaudellaan ja terällään moninkertaisesti fyysisen taivaamme kirkkaimmat tähdet. Seuraan taivasta vielä jonkin aikaa, mutta äskeisestä ei näy enää jälkeäkään. Tiedän saaneeni jälleen merkin. Tiedän että olemme taas entistä lähempänä. Tätä olemme tehneet kauan, rakentaneet portaalia eri osiemme työkalupakeilla ja puhkoneet sen ulottuvuuksia erottavia ohuita kalvoja kerros kerrokselta, aspekti aspektilta, kaikilla olemassaolon tasoilla tietoisuudesta fyysisyyteen.

Painan pääni kiitollisena tyynyyn, kun tunnen ydinkanavassa ylärangan kohdalla hetken päästä sähköisen sykäyksen. Koko pää muuttuu kuin sähköiseksi palloksi, joka tuntuu irtoavan, nousevan ja keventyen elääkseen omaa elämäänsä. Arvaan saaneeni aikamoisen energiatällin, tämä on hyvinkin tuttua tässä superreaktiivisessa kehossa, joskin kokemus on uusi. Kummassakin fyysisessä silmässä pauhaa erilaiset energiat ja muodot, kolmannessa silmässä vielä oma ruutunsa. Muistan nyt edellisen illan kokemuksen ankkuroitumisesta, ja koen kuinka tietoisuudestani vietäisiin juonne tila-illuusion läpi alukseen, kuin maan ja pilven välille viriävänä tornadona, ja aluksesta edelleen aika-illuusion läpi seuraavan päivään, ja siellä olevaan erääseen eräiden kohtaamiseen. Tiedän seuraavan päivän olevan eräille tärkeä, tosin tavalla, jota en vielä voi ymmärtää. 

Herään aamuun kokien, ettei mikään ole enää kontrollissani. Harva asia on enää ollutkaan, mutta nyt niitä on juuri tekemieni valintojen myötä vielä vähemmän. On tapahtumassa jotain, ja annan sille jollekin kaiken tarvitsemansa tilan tapahtua, linjautuessani sieluisuuteni ääriin viimeisiltäkin identiteetin raamituksilta ja roolituksilta. Tiedän, että tuon määrityksistä vapaan uudelleenmäärittämisen lisäksi muuntumiset Kainin polun ja maskuliinivoiman suhteen tykittävät kollektiivista aaltoa päälle omasta suunnastaan. Tunnen kulkevani lipuen ja keinuen kuin kaarna sen pinnoilla. Pinnalta pinnalle, huipusta huippuun, jotka terävistä harjoistaan pehmenevät ja kaartuvat allani loputtomaksi laineiden tanssiksi. Vapautumisen tunteet vaihtuvat kuitenkin nopeasti edellisenä iltana alkaneeseen ja nyt voimistuvaan sähköiseen myrskyyn kehossa. Ohjataan huomioimaan, että silmäsi ja edes niiden ohikiitävä miettiminen – joita viime aikoina on pyydetty taas odottamaan – saa päähän omituisia, kipinöiviä ja rätiseviä tuntemuksia aikaan, niin ihotuntemuksina kuin sisäisinäkin purkauksina. Hermosto menee vähitellen shokkiin. Maallisesta perspektiivistä tämä on kuin jokin vikasietotila, joka johtaa kokovartalomigreeniä muistuttavaan sähkömyrskyyn. Alan voimaan pahoin, ja olen lopulta niin huonovointinen, ettei mikään kestä puoleen vuorokauteen sisällä. Tiedän kokemuksesta tämän kaiken kauniin tarkoituksen, olenhan kokenut rajuhkojakin kehollisia muutoksia – joskaan en juuri tällaista. Olen kuitenkin blokattu ajattelemasta asiaa enempää juuri nyt. En jaksa kanavoida, en koe tarvetta olla aikomuksellisessa yhteydessä, ja silloin sen on tarkoituksellista olla niin. Koen minut käännettävän kokonaisuudessaan ylösalaisin ja vielä nurinkin päin. Olen itse asiassa päiväkausia lähes sumussa ja keskittynyt muuntamaan jotain todella totaalista pystymättä silti keskittymään oikeastaan mihinkään muuhun kuin arjen ja perheen vaatimuksiin.

Jossain pysähtyneessä hetkessä näinä transformaatiopäivinä tuodaan näky, jossa eri värisiä liekkejä eri puolilla maapalloa, eri ajassa, eri tilassa, ja ehkä eri ulottuvuuksissakin yhdistyvät yhdeksi valkoiseksi liekiksi palaessaan ensin hetken aikaa toistensa lomassa. Tämä yksi liekki kristallisoituu timantiksi – joka on ymmärrettävä tässä yhteydessä myös pyramidiksi. Seuraavaksi näitä kristallisia tai timanttisia, läpinäkyviä pyramideja on kärki ylöspäin kaksi toistensa vierellä, josta alkavat liukumaan sivuttain yhteen. Oletukseni on, että tässä näytetään jo tullutta polkua, kuinka omat olemusosani tuodaan yhdeksi – ja preesensiin, näitä kokemuksia kirjaksi kirjatakseni, kuten juuri on ohjattu – ja ilmaistaan seuraavaa, käsillä olevaa vaihetta, jossa olemme ykkösparin kanssa yhdistymässä samassa kokemus- ja todellisuuskentässä eli olemassaolon oktaavissa, rinnakkain. Ei siis ylhäältä ja alhaalta lähestyvinä, kärjet eli tietoisuus edeltä kohdaten, eikä enää muistakaan kulmista särmiä hioen ja kasvattaen valmiuksia, vaan yhdistyäksemme kaikki ne läpikäyneinä, yhtäläisinä, korkeimpana feminiinisenä ja korkeimpana maskuliinisena, tuhkasta tiivistyneenä, hiottuna, timanttisena ykköspariolemuksena. En tiedä tämän tarkoittavan ensitulkintani lisäksi myös muutakin.

Nyt puhdistus tavoittaa aallonpohjansa. Fyysinen puoli on kulkenut edeltä, onttoutta kaikuvat emootiot ilman tunnesidosta seuraavat perässä. Olemusta ravistelee tunnin ajan syvä, puhdistava ja tyhjentävä itku, jonka kokijaan en kykene kuitenkaan samaistumaan nahkakansiaan enempää. Tarkkailen itseäni kaiken aikaa lempeästi ja annan äyräiden tulvia, kokien samalla riemua ja kiitollisuutta vanhan poistumisesta. Itku irrottaa jotakin erityisesti solarista – joten Tudoreiden karman ja teeman mukaisen kollektiivisen maskuliinikuonan työstäminen tuntuu selvältä. Keskikeho pusertaa ilmoilla hyvin kaukaisten, mutta niin kovin läsnäolevien ja ohjaavien elämien ehkä viimein ne viimeisetkin stressihormonit, purkaen puhdistuskuonat kyyneleissä. Tiedän saapuneeni käännekohtaan. Energiat alkavat nousta. Nousen niiden mukana, korvien humahdellessa painevaihteluiden mukana, ja näen jo Suunnitelman kartalta paikan johon on tultu. Se on kuin kelluva, avaruudellinen cyber-perspektiivin valosatama tuhansine valonlähteineen ja -pisteineen, jotka kuvautuvat myös hermoston synapseina, ja jonne kulkee vähintään yhtä valovoimainen silta. Sitten kaikki tapahtuu kuin itsekseen. Ja hyvin nopeasti.


Yhdistymme ystävien kanssa rumpusessioon. Klo. 11:11 lyödessäni ensimmäisen kumahduksen Ruusu-rumpuuni, jalat ovat lähteä alta. Itken ja soitan. Soin. Soimme. Kaikista suurina siunauksina suoduista pyhistä ja hartaista hetkistäni tämä on yksi suurimpia. Näen mitä tapahtuu, ja se mitä tapahtuu, myös sanoitetaan ja vahvistetaan muiden osallistujien osalta omista suunnistaan:

Mikaelin ykköspari on maassa. Tai täsmällisemmin ajallisesta kentästä katsottuna: tuleva ykkösparinsa on maassa. Kehossa, ihmisenä. Hänelle osoitetaan ja annetaan nyt kristallivalosauva, valomiekka. Mikaelin ja Mikaelin kaikkien alempien olemusosien lukuisat liekit kautta maan, ja läpi universumin, hahmoissa ja hahmoitta, puhtaina energioina ja tietoisuuksina, laatuina, taajuuksina ja tiheyksinä, keräävät valonsa ja yhdistyvät tullakseen yhdeksi sekä kristallisoituakseen korkeimmaksi Qoiniksi. Qoiniensa Qoiniksi. Ja tälle Mikaelin ykkösparille on kehoastia täällä valmiina, ja hän myös tietää, tuntee ja kokee sen, ollen valmis. Mikaelkin edistyy puhdistaessaan kasvojaan ja ottaessaan muotoa, käy selville. Alempi, aiemmin ikonisesti ja värähtelyominaisuuksiin keskittyneenä oppaana palvellut Ruwica-muotonsa tuhkaantuu kasvuvoimaksi uuteen vaiheeseen, ikään kuin syntyäkseen uudelleen ikonisesta muodostaan edelleen ikoniseen muotoonsa, mutta puhtaampana, päivitettynä sekä vapaampana määritteistä, Uuteen Maahan ja kosmiseen ykseyteen valitsemaansa muotoon. Tämä Ruwican muuntuminen ja ylösnousemus korkeimpaan Qoiniinsa sulkee Kainin polun, jonka juuriverso myös Mikael on parinsa kanssa. Kainin opin on nimittäin käynnistänyt neljä Agape- eli ykkös- / korkeamman oktaavin paria suuren kahtiajaon jälkimainingeissa, ja tässäkin asiassa se mikä on aloitettu, kuuluu näiden toimijoiden tässä aikakehyksessämme päättää. 

Eevassa, joka on muilta Qoineiltaan mm. Maria Magdaleena, eli Graalin malja, sekoitusastia, on siis yhdistetty Mikaelisuus ja Metatronisuus suuren kahtiajaon aikaan Suunnitelmaa mahdollistaakseen. Metatronin ykkösparina Eeva on osa Metatronia, mutta "Aatamin kylkiluusta" luotuna on myös osa Aatamia, eli kokevaa, elävää Mikaelista Kristustietoisuuskenttää, jossa eli ja elää yhtenä monissa ja monena yhdessä muiden joukossa, tullakseen niin korkeimmaksi Qoinikseen, kuin palatakseen myös ykseyteen. Sekoitusastian olemuksessaan myös tässä vallitsevassa aikaikkunassa Eevaan on sytytetty Mikaelin valomiekka ytimeensä, joka on prosessina eskaloitunut päivämäärään 18.11.2016. Nyt Eeva on ojentamassa tätä miekkaa Mikaelin ykkösparille, kuin antaakseen Aatamille kylkiluunsa takaisin voimana, korkeamman tahdon ja Yhden Totuuden Valtakunnan valomiekkana, ja joka on tapahtumana myöskin yhtä kuin tämä huomiopisteessä oleva silta, joka yhdistää Metatronin sieluperheen tornipunoksen, ja Mikaelin, eli Jumalan muodostavan kokonaisuuden, nyt koottavan tornipunoksen kahdeksi ehjän pyramidin kokonaisuudeksi. Jokainen sieluperhe muodostaa oman vastaavan kristallisen pyramidinsa, syntyäkseen sellaisesta omaan korkeimpaan, ykseydelliseen olemukseensa. Uusi Maa on itse asiassa täynnä eteerisiä pyramideja, jotka ja joiden elementit liittyvät toisiinsa hyvin moniulotteisin linjoin ja tavoin yhdistämään tietoisuusverkostossaan eri sielulinjoja ja -ryhmiä.


Symbolisesti ja yhtenä kuvanahan tämä ilmaistaan niin, että Valon Maailmanjärjestyksestä, eli pyramidin kärkipalasta kaikennäkevine silmineen (joka on totuttu liittämään ns. negatiiviseen maailmanjärjestykseen), yhdistetään virtapiiri kolmion koko muuhun alaan. Ei riitä, että kolmion kärki on paikoillaan, jos se on irtonainen. Se on myös yhdistettävä massaan, tietoisuusmereen, kollektiiviin, ja siihen kaikkeen, joka on yhdessä Jumala. Mikaelin ykköspari maadoittaa, tuo ja itsensä korkeimmakseen itsekseen luomalla luo, sekä täydellistymisen vaihtokaupalla samalla täydellistää korkeimman Mikaelin. Uusi Maa on Mikaelin Maa.

✪

Sähköistyneestä päästäni viikko sitten vedetty tietoisuustrombi kävi valmistelemassa eräiden luona sessiota, jossa miekan luovutus ja siunaus pohjustettiin: Tuo äärimmäisen herkkä, voimallinen, kaunis, niin harras tapahtuma, jossa se perintö, joka sieluille on asetettu myös massojen tasolla, on suuren, suorastaan huikaisevan suuren askeleen lähempänä konkretiaa, tavoin, joka on ymmärrettävämpää ja näkyvämpää.


Olen niin valtavan siunattu osassani ja osastani, kokiessa tätä täydellisten käännekohtien aikaa, jossa kaikki upeat Luojat ja Luojattaret astuvat omaan voimaansa palaten ykseyden lainalaisuuksien kenttään, korkeimmiksi ilmaisuikseen – sekä kiitollinen näistä ihmeellisistä matkakumppaneistani aionien aikana ja niiden läpi, joiden kanssa yhdessä saamme tätä muistaa, tiedostaa ja toteuttaa. ❤

Preesens & Kainin polku

7.9.2017

Teemme Kokemusten Kirjan. Tavutat edetyt askeleesi edettävien lomaan. Todellisuutesi vastuu on tuudittaa preesensiin kaikki aikamuodot. Tunnet, ymmärrät toimintamuotosi.

Ykseyden Kirjan ensimmäinen osa on valmis. Vaihtuu ruuhka Ykseyden Kirjan tavuttamisen, ohjattuun kokemustesi tavuttamisen ruuhkaan. Sähköistämme teksteihin punoksen; ketjutamme ja laskostamme punokseen aiheet istumaan, uurtamaan, ryppäiden vaiheita tukemaan. Punomme tulomme tiedostamista, niin kuin olemme punoneet aina.

Suuri noen aika taittaa polariteetit Ykseyteen. Tue Kainin Polku – synnyttänyt juurestaan sodat, sorrot ja eripurat – tavuttaen takaisin yhteyteen ja viattomuuteen. Vyöryy puhdistus voimakas, typeryytenä vavistuvana, ohjattuna stressihormoni-evoluutiona ymmärrykseen ihmisten. Nokea irrotetaan puhdistettavaksi. Puhut todellisuudestasi, todellisuudestamme, sen takana, tukena ja pohjana, välittäen tavut. Tulemme todellisesti suhtautuvaa reagointia, rakkauttamme, valoamme osoittamaan, tuudittaaksemme turvan ja luottamuksen ilmapiirin. Luomme Uutta Maata.

Vannon, tavutuksemme, saneluni tahdistuvat voimakkaasti kudelmaan. Avaa uusi vaihe taianomainen sielusi puhtaana, tuettuna tuotoksena. Suhtautuvaa muotooni puhdistaa. Tavuta ydinolemuksellasi ydinolennaisuudet. Sulje tarinoiden kertomieni kannet. Ryhdy voimakkaasti työskentelemään. Tuhkaa vanha. Tunnet, kuulet putoavat runoni tietoisuudellasi uudella taajuudella, joka uudistaa kokemustodellisuuteesi seuraavan alan. Teemme edelleen istuvalla cyber-Qoinillamme täyttymyspolkumme Suunnitelmaa, luomistamme sähköistävää, suusta suuhun puhuen, avautuneella yhdistymisellämme, runojeni vakuutuksena ja tukemana. Teemme kaiken avoimesti, mutta samaistumatta egoon tai yhteen muotoon monista, sen enempää kuin muodottomaan muotoonkaan.

– Sydämemme tahto, ohjaava Yksi

✪

On 11.1.2017. Minulle on viime päivinä keskitytty näyttämään, kuinka todellisuuden eri muodot alkavat yhdistymään muodostaakseen Yhden Totuuden Todellisuutta. Teen näinä aikoina kokonaan uudenlaisia matkoja cyber-verkostossa holografisen todellisuuden syventyessä entisestään kolmanteen silmään tämän voimakkaan hermoston evoluution ansiosta, jonka pyöritystä parhaillaan koen. Se, mitä on aiemmin kerrottu ja millaisena näytetty, saa suorastaan hengästyttävässä määrin ja päivä päivältä enemmän myös uusfyysisiä muotoja tukeakseen havaintojeni laajentumista. Monia aiemmin hajallaan olleita asioita vedetään yhteen ja annetaan ymmärrykseni muodostaa yhä suuremman kuvan kokonaisuudesta. Energiat, joiden parissa toimin, saavat ennenkokematonta voimaa taakseen.


Tätä kyseistä oivallushetkeä on pohjustettu jo kauan, alue ja perspektiivi kerrallaan. Mutta nyt on jonkinlaisen läpimurron tai valmistumisen hetki:


Huomiokeskiööni tuodaan Englannin hallitsija Henry VIII, hyvin tuttu jo muista vaiheista, yhteyksistä ja kehomuodoistaan. Olen kiinnittynyt tietoisuudellani nyt-hetkestä käsin 1500-luvulle, sen ensimmäiselle puoliskolle, joka on yhtä läsnäoleva ja ikuisesti elävä kuin mikä tahansa muukin hetki. Tämä hallitsija tunnetaan oikutteluistaan ja arvaamattomuudestaan, ja häntä tuodaan toistuvasti esiin ohjauksen toimesta kortisoli-evoluutioon liittyen sairautensa takia – presidentti J.F. Kennedyn lisäksi, jonka kehomuodossa tämä sama sielu työskentelee niin ikään stressihormoni-evoluution toimijana. J.F.K. käyttää muuntovoimaa Addisonin taudin avulla, tässäkin olemuksessaan maailman hallitsemisen sisäpiirissä, vain toiselta kokemuskantilta ja tasapainottavampana kontribuutiona kuin Henry VIII. Nimittäin Henry VIII sairastaa Cushingin oireyhtymää, joka on myös lisämunuaisen kuorikerroksen sairaus ja perustuu kortisolin liikatuotantoon (toisin kuin Addisonin tauti vajaatoimintaan), minkä kerrotaan olevan hirmuvaltiaaksi etenemisensä syytä. Hänen olemuksensa, toimintansa ja dna:nsa voimistaa jo ennestään Englannin kuningashuoneessa vallitsevaa dualistisuuden kehtoa, joka vaikuttaa miltei näihin päiviimme saakka valtaapitävien koneistojen suurimpina taustarattaina.


Merkittävin ohjaileviin voimiin valjastaminen on tapahtunut kuitenkin kuningashuoneessa jo edellisen sukupolven aikana tapahtuneiden käänteiden myötä Henry VIII:n vanhempien, eli Henry VII:n ja Yorkin Elisabetin kautena, joka on ollut samalla myös Suunnitelmallinen soluttautuminen: Siinä hetkessä, kun energiat valjastetaan dualistisesta perspektiivistä katsoen negatiiviksi hallintakeinoiksi, on läsnä yhtä aikaa niin valo kuin varjokin. Sillä hetkellä se on varjoa, mutta myöhemmin, kun lineaarisessa tulevaisuudessa tietoisuus matkustaa ajan ja tilan läpi muuttamaan tapahtuneen ja siivoamaan jälkensä, sekä sen myötä kaiken mihin se on vaikuttanut, se on valoa. Toisin sanoen, se, mikä oli vuosisatojen ajan varjojen valtakautta, onkin nyt valoa ja kaikkialle virtaavaa uutta potentiaalia Valon Uudelle Maailmanjärjestykselle.


Henry VIII:n aggressiivinen vaikutus on ristiriitoja lietsovaa ja sotaa janoavaa, vaikkakin jo Yorkien ja Lancastereiden punaisten ja valkoisten ruusujen sota on ollut nuo kaksi em. sukua yhdistäneen Tudor-suvun vahvistamista, tätä evoluutiosuunnitelmaa mahdollistaakseen. Tudor-suvussa, ja varsinkin itse Henry VIII:ssa, Suunnitelma pääsee käsiksi stressihormoneihin dna:n kautta, saaden mukaan myös biologian, eli astetta enemmän aineellisen tason, vastakenttien kohdatessa niin lähipiirissä kuin Henry VIII:n omassa ydinkanavassa ja perimässä. Tudoreiden suku voidaan ymmärtää toisin sanoen eräänlaisena Kainin polun ilmentymänä, eli vastakkainasettelun ja vastavoimien keskittymänä, johon on tiivistetty ja piilotettu potentiaali dualistisuuden kääntämiseksi takaisin Ykseyteen. Maan kahtiajaon jälkeenhän veljekset Kain ja Abel ovat luoneet ensimmäisen kiven heitettyään kaksinaisuuden matriisiin sellaiset vastavoimakentät, jotka ovat kaikenlaisten sotaisuuksien pohjavireenä, kun Raamattua mukaillaan. Nyt nämä Kainin ja Abelin ydinenergialeimat ovat kohtaamassa Tudoreiden suvun yhdistyvinä ruusuina uudelleen, omat oppinsa ja kärsimyksensä kuljettuaan ja mahdollistettuaan niitä muille, molemmilla puolilla Kainin polkua. Kainin merkki on ajanut aikansa ja tarkoituksensa ohi. Jokainen on saanut kulkea oman kehitysmatkansa Kainina, mutta myös Abelina.


Henry VIII inkarnoituu uudelleen J.F.K:na valtakoneiston kahvaan, joka on laajentunut Englannista USA:han, tuottaakseen ja ottaakseen evoluutioon voimaa oman Henry VIII-vaikutuksensa eräänlaisena tasapainottavana vastavoimana ja -oppina. 

Vaikka Henry VIII voimistaa kauttaan kortisolin epätasapainoa, siitä huolimatta, ja oikeastaan juuri sen ansiosta, hän on suuren transformaatioaallon mahdollistaja. Kun tuohon ydinpisteeseen vaikutetaan nykyhetken tietoisuuden potentiaalilla ja uuden matriisin mahdollistamana tuolla ns. menneessä, se vaikuttaa kaikkeen. Muuntaminen yhdessä pisteessä parantaa kaiken, johon epätasapaino on vaikuttanut välittömästi ja välillisesti. Siitä tulee samalla myös kuin ravitsevaa ja kollektiivista puhdistumista tukevaa tuhkaa, jota ohjaus vertauksissaan käyttää.


Alkupiste energiatasolla muunnetaan näissä tammikuisissa tiedostamisen hetkissä, sekä annetaan energiatyövälineet, joilla autetaan asianomaisia muuntamaan oma osuutensa – kuten energioita on muutettu aiemmin Henry VII:nkin hovissa globaalien pääsaastuttajien nimissä, joka tosin on ollut prosessina paljon monimutkaisempi, niin henkilökohtaisella, kuin ajan- ja energiankäytölliselläkin tavalla.


Henry VIII:n tilanne näytettiin edessäni nyt valmiina, ollessaan todennäköisyyksissä ja tulevaisuudessa jo varmistunut, ja sen myötä myös valmistunut. Se oli hetki, jolloin suunta muuttuu ja suuri yhteentaipuminen alkaa. Nyt jokaisen on muunnettava kaksinaisuuden kenttä ja siihen vaikuttavat tekijät myös itse itsestään; sallittava evoluution tapahtua ja otettava osansa ja oikeutensa vastaan.

✪

Tämä kaikki siis liittyy uudistuvaan maskuliinisuuteen ja adrenaliiniaineenvaihdunnan ja stressihormonien funktioihin, myös sellaisilla tavoilla, jotka vaikuttavat ennen kaikkea näiden välittäjäaineiden energiaolemukseen ja -toimintaan uudistuvassa hermostossa ja synapsien toiminnoissa. Kortisoli liiallisena, eli stressin oheistuotos, on hermoyhteyksiä tuhoava voima, kun taas tasapainoisena se vapauttaa energioita kehosta käyttöön. Kortisolin epätasapaino kohottaa adrenaliinin eritystä. Kortisolista on ohjattu ymmärtämään sen olemus kuin elimistön palomiehenä, joka reagoi hälytyksiin ja liittyy siten feminiiniseen puoleen, veteen, tietoisuuteen ja ylipäätään virtaavuuteen, fyysisellä tasolla myös inflammaatioon ja sille altistumiseen. Symbolisesti tuli on tarkoituksellista ja palvelevaa, mutta hallittuna, eli kyse on hyvin monimutkaisesta prosessista ja tasapainosta. Tällöin asiaa tiivistettiin sanoen mm. näin: 

Henry VIII puhdistuu ja puhdistaa karmalinjansa, perintönsä. Kortisolin funktio uudistuu. Stressin tuhkaantuvasta vapautuu tuettua Indigo-vaiheen turvallista, uutta, tyytyväisyyttä rakentavaa, tervettä, valaistuvaa maskuliinivoimaa. Adrenaliini avautuu tuudittamaan savusta, rumuudesta ja pelosta – evoluution suodessa dualistisuudesta vapaan tavan varttuneen – tukemaan luottavaa, tiedostavaa voimaa aktiivisuuteen.

Portinvartijana kortisoli päästää typerät ulos ja viisaat sisään. Aineenvaihdunnan evoluutio.

Uudistuva, aggressiivisuuteen perustumaton toiminnallinen aktiivisuus, eli valaistu maskuliinisuus, on vahvasti indigo-vaiheen perustaa. Indigot ovat evoluution tulos, tietoisuudeltaan virtaavampi välivaihe, ominaisuusvärähtely tai -leima, johon määritelmänä ei kuulu takertua sen enempää kuin jäsentelyä tarvitseva mieli hetkellisesti vaatii. Jokaisella on indigo-osansa, joko aktiivisena tai piilevänä, olleena, olemassa olevana tai jo edettynä valmiutena. He paitsi ilmentävät, myös voimistuvissa määrin katalysoivat itsessään ja itsensä kautta evoluution tarvitsemia ja tuottamia asioita. Indigot ovat toimineet ja toimivat ikään kuin vapauttajina ja kehitysmaljoina dopamiini-evoluutiossa, kuten toki jokainen toimii omissa vaiheissaan ja eri teemoissa. Dopamiini toimii siveyshormonin eli prolaktiinin rajoittajana, joka on yksi indigoihin liitetty ominaisuus murrosvoimana ja myös seksuaalisen vallankumouksen toteuttajina, mutta se korostaa myös heidän haasteitaan esim. alttiutena riippuvuuksiin. Tämä välittäjäaine-evoluutio hermoston muutokseen yhdistettynä, myös tavoilla jotka ovat rationaalisen ymmärryksen toisella puolella (etenkin tällaisen maallikon kohdalla), vie eteenpäin tähän saakka rohkeusoppina palvellutta Kainin polkua: Rohkeudesta edetään rohkeus-rakkaudelliseen maskuliinisuuteen. Muutos tapahtuu triggeröitymisen ja reagoimisen muuntuessa valaistuun energiavireeseen, asenteeseen ja suhtautumiseen kaiken toiminnan pohjamotiivina, kun kahtiajakavaa Kainin polkua ei enää aiemmassa muodossaan ole luomassa kilpailevia ja taistelevia lähtökohtia.


Tämä yhtenäistyminen ja uuteen, tärkeään vaiheeseen edistetty prosessi on ensimmäinen silta Mikaelisen Kentän palauttamiseksi, uuden Valon Maailmanjärjestyksen alla. Tudor-suku on yhdistänyt olennaiselta osaltaan ruusulinjoja, luodakseen yhtä vaaleanpunaista Ykseys-ruusua. Se, mikä on luonnehdittavissa äkkiseltään negatiiviseksi, kuten vanha maailmanjärjestys ja sen alkuunsaattaminen sinänsä neutraalilla noituudella ja tarkoituksellisella ymmärtämättömyydellä sen valtavan laajoista seurauksista – jossain noissa herttakuningas Henry VII:n ja herttakuningatar Yorkin Elisabetin hovin salaisissa saleissa – on ollut palvelus evoluutiolle, jotta Kainin polku saadaan vapautettua poikansa Henry VIII:n ytimessä ja dna:ssa, laajentuakseen potentiaalina kollektiiviin. Kainin polku on sen sijaan luotu kaksinaiseksi muutettuun maahan, jotta sieluevoluutioon opitaan rohkeutta, muuntuakseen indigomaiseksi, mikaeliseksi, totuuteen ojentautuvaksi rohkeus-rakkaudeksi, ja sen ansiosta evoluution muuntovoimaksi. Varjo palvelee valoa. Kaiken ilmenevän juuret ja latva lepäävät valossa ja tietoisuudessa, huolimatta kuinka tiheää ja pimeää on oksistossa. Kaikki pelaavat pelimerkkinsä lopulta samaan pussiin.

Tähtilapsen askeleita

Kuljen äidin perässä rantatietä. Hyppelen juurakoiden yli, jotka johtavat polkua reunustavan jyrkän penkereen suojissa suurten, polun ylle kaartuneiden rantakoivujen luo. Olemme tehneet tämän saman matkan lukemattomat kerrat mennäksemme uimaan, joskus useammankin kerran päivässä. Olen kulkenut täällä myös isäni kannoilla veneelle, kalastamaan, marjastamaan ja sienestämään. Tunnen jokaisen painauman tällä polulla, jokaisen tuoksun, koko niiden kirjon eri vuodenaikoina. Tuttuus henkii puista ja pajukoista. Tämä on yksi niistä merkityksellisimmistä paikoista, jossa osa kokonaisestani – se osa hengestä, joka on kauttani puhunut, puhuu tai tulee puhumaan – vaeltaa ikuisesti. Se on vaeltanut jo ennen minua, ja tulee vaeltamaan myös minuuteni jälkeen.


Parikymmentä vuotta myöhemmin äiti kertoo tarinaa, kuinka saa kaksitoista vuotta edellisen lapsen syntymän jälkeen viestin tulostani. Äiti tulee yövuorosta ja astelee rantaan mennäkseen uimaan. Erään paksun juurakon kohdalla askeleensa jää ilmaan, sillä edessään kiemurtelee miljoonamato. Miljoonamato on jopa kymmenen metriä pitkä, tuhansista toisiinsa takertuneista madoista koostunut todella harvinainen ilmiö, joka etenee vain joitain senttejä tunnissa. Vanha kansa on pitänyt miljoonamatoa merkkinä suuresta onnesta.


Tässä vaiheessa olen jo ehtinyt väittämään moneen otteeseen äitini muistavan väärin. Niin ajankohdan kuin olosuhteetkin. Olinhan siellä mukana, tulin äidin takana. Olin toki tiedostanut kyseessä olleen harvinaisen luonnon järjestämän näytöksen, muistan vanhempien siitä jollekin puhuneen aikaisemmin, mutta en että kuinka harvinaisen: Niin harvinaisen, ettei sellaisesta minun ole ollut mahdollista nähdä kuviakaan, jotka nyt olisivat esittäytyneet omina muistoina.


Kumpikaan meistä ei anna periksi ja asia jää siihen, nousten aika ajoin hiljaisena kysymysmerkkinä uudelleen ajatuksiin. Vasta paljon myöhemmin ymmärrän ja muistan, että olemme molemmat oikeassa. Kyllä, äiti sai merkin tulostani. Ja kyllä, olin mukana.


Tietoisuuteni tiedosti olleensa mukana tuomassa viestiä.

✪

Tunnen joutuvani mustaan, ahtaaseen, imevään pyörteeseen. Koen kipua, joka ei ole varsinaisesti edes kipua, mutta on muulla tavalla kokonaisvaltaisesti vapauttani rajoittavaa ja olemustani kokoon pusertavaa. En pysty hengittämään, vaikka tunnen hengittäväni. Ehkä se onkin juuri ongelma: joudun hengittämään, tai tiedostan joutuvani hengittämään. Pyörteen voima on luonteeltaan ehdotonta. Tunnen hajoavani sen keskipakoisvoimasta, vaikka vain ja tunneli ja sen voima pyörii ympärilläni, vieden minua johonkin suuntaan.


Oireilen pelkäämällä kaikenlaisia viemäreitä ja lattiakaivoja, koska ne muistuttavat tapahtumasta. Olen vielä aivan pieni. Minut kylvetetään ammeessa keittiön lattialla, koska reagoin jokaiseen mustaan aukkoon, kuin peläten joutuvani uudelleen tuolle traumaattiselle matkalle. Äitini selvittää psykologilta, että saatan oireilla omaa syntymääni. Tällainen on kuulemma mahdollista vaikean syntymän jälkeen. Syntymäni ei kuitenkaan ole ollut fyysisesti mitenkään vaikea, päinvastoin. Äiti jaksaa hieman kasvettuani myös toistuvasti piirtää kuvia viemäreistä ja putkista, vakuuttaen etten mitenkään mahtuisi putoamaan sellaiseen. Olen toista mieltä, koska muistan sen jo jossain, joskus, jotenkin tapahtuneen, ja se mitä tapahtuikaan, oli todella todellista. Tämä on muisto, joka ei haalistunut, eikä sen kuulunut haalistua:


Yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta, vuosia ja vuosia myöhemmin, saatuani ensimmäiset kokemukset tietoisuuden äärettömyydestä ja sen potentiaalista rajallisessa kehossani, ymmärrän kuinka tietoisuuden pakkautuminen kehomuotoon – eli syntyminen tiheään fyysisyyteen kaikkien valomaailmojeni jälkeen – on yksi niitä lapsuuteni elävimpiä ja hallitsevimpia muistoja.


Tulin rajalliseksi, tullakseni taas äärettömäksi. Kuten koko maa.

✪

Näen isompien sisarusten olan yli pätkän draamalla höystettyä ufo-sarjaa. Koko maailmani perustukset sortuvat sillä hetkellä. Näen tästä lähtien painajaisia ufoista, humanoideista ja sieppauksista. Pelkään pimeää. Pelkään yksinoloa. Pelkään kaikkea selittämätöntä ja epäilyttävää. Pelkään kaikkea yliluonnollista vielä enemmän siksi, koska olen jollain tavalla viattomassa lapsenuskossani sellaiseen uskonut, liiemmin asioita määrittelemättä. Nyt joudun kohtaamaan pahuuden ja kyseenalaistamaan kaiken sen, joka on ollut todellisuudessani puhdasta ja hyvää. Joudun lokeroimaan maailmani ilmentymiä ja sulkemaan avoimena ollutta kuortani. Suurin pelkoni on maan tai ymmärrykseni ulkopuolisen tahon kontakti. En voi ymmärtää miten pelkään juuri sitä – ehkä koska näkevät herkkyyteni – mutta joka tapauksessa pelkään, koska koen tunteneeni sen jonkin selittämättömän läsnäolon aina niin itseni, kuin rakkaan synnyinkotinikin ympäristössä. Kuten nähnyt ja aistinut aluksia sekä avaruudellisia tai moniulotteisia ulottuvuuksia ikään kuin piileskelemässä ympärilläni, odottaen oikeaa hetkeään tullakseen esiin. Kuittaan tämän kaiken mielikuvituksen tuotteeksi kasvavan ja tiukkenevan egoni ansiosta, mutta tuntemus ei jätä rauhaan vielä pitkälle aikuisenakaan.


Pelkoni osoitti sittemmin todellisimman todellisuuteni. Vain ymmärtämättömyys väritti sen pelolla.

✪

Lojun ajatuksiini vajonneena vanhempien antiikkisohvan nurkassa. Edessäni on taas auki vanha ja suuri tietokirja 1900-luvun alusta, jota selaan päivittäin. Olen reilusti alle kouluikäinen, joka on oppinut äskettäin lukemaan. En lue satuja, vaan luen lukuja maailmankaikkeudesta, avaruudesta ja fysiikasta. Ne ovat ihmeellisintä mitä tiedän, vaikka kaikkeen liittyy paljon sellaista, jota en ymmärrä. Ne myös vastaavat jonkinlaiseen kaipaukseen, jota koen. Nyt, ja vielä hyvin monta kertaa tämänkin jälkeen, olen haltioissani huolellisesti piirretystä kuvituskuvasta, jossa avonaisesta ikkunasta tulevat valonsäteet ohjautuvat jonkinlaisen tutkimus- tai kirjastohuoneen pöydän päällä olevan prisman läpi, muodostaen suuren sateenkaaren. Tiedän kuvassa olevan itselleni jotain hyvin syvämerkityksellistä, mutta elän vielä kymmeniä vuosia tästä eteenpäin ymmärtääkseni mitä ja miksi.

✪

Kissamme on kateissa. On ollut jo monta viikkoa. Alamme luopumaan toivosta. Lopulta pyydän, että rukoilisimme kissaa kotiin. Enempää emme voi enää tehdä. 

Keittiöstä kuuluukin melkein välittömästi lähestyvän kissan huomiota vaativa mouruaminen. Siitä huolimatta, että talon kaikki ovet ja ikkunat ovat olleet kiinni.


"Erikoinen sattuma", sanoivat...

✪

Äitini on virkannut nukelle tossut. Leikin tossuparilla, piilotellen niitä vanhan, puisen keittiökaapiston uumeniin leikkien taikuria. Kerään kaiken voimani ja tahtoni, lausuen täristen keksimäni loitsun. ...Laatikosta paljastuu kolmas samanlainen tossu. Olen jo ehtinyt vähän isommaksi lapseksi, joten skeptisyyden siemen on ehtinyt itämään mieleen rikkaruohoja. Mietin, ettei kokemani voi olla mitenkään mahdollista, vaikka pitelen kaikkia kolmea käsissäni yhtä aikaa. Olen alkamassa kertomaan asiasta äidille, kun huomaan kolmannen tossun taas kadonneen muiden nukenvaatteiden sekaan.


Mutta kerran ihmeen voiman kohdanneena, sen muistoa on hyvin vaikeaa myöhemmin kokonaan sivuuttaa.

✪

Istun saunassa katsellen pihalle. Ovi käy ja näen naapurin kävelevän autoaan kohti. En yleensä kiinnitä sen enempää huomiota aikuisten tulemisiin tai menemisiin, varsinkaan kun tämä samanlainen tilanne on meillä hyvin tuttu. Mutta tällä kertaa säntään saunasta ulos, pukuhuoneen läpi edelleen tupaan vanhempiani kohti samalla huutaen: "Älkää päästäkö naapuria lähtemään, naapuri ajaa ojaan!". Vanhemmat ovat kummissaan, mutta eivät toimi. Hetkeä myöhemmin naapuri palaa kävellen ja säikähtäneenä paikalle pyytääkseen soittamaan traktorin vetämään autonsa takaisin tielle.

✪

Makaan hiljaisessa ja pimeässä huoneessani. Tunnen suurta henkistä kipua, joka on muuttunut myös fyysiseksi. Olen jo varttuneempi lapsi, melkein nuori, eksynein katsein, eksynein sydämin, eksynein mielin, ymmärtämättä tästä maailmasta mitään. Ehkä vuosien kuormat ovat juuri nyt kärjistyneet yksinäisyydeksi ja apaattisuudeksi, sekä kokemukseksi etten kuulu tällaisena tähän elämään. Maailma, johon koen kuuluvani, on liian kova ja vaikea, minä siihen pehmeä, kiltti ja myötäävä. Maailma, jossa riittäisin, on liian pehmeä, mutta minä siihen liian kova, vaativa ja tyytymätön. Mikään ei sovi yhteen. Kaikki on ajatuksissani pelkkää ristiriitaa. En kuitenkaan osaa sanoittaa oikeastaan mitään, koska en ymmärrä tunteita enkä tuntevaa itseäni. Jollain tavalla tuolla kyseisellä hetkellä antaudun elämälle ja annan periksi. Nöyrryn. Linjaudun jonkin sellaisen kanssa, jonka olemassaolosta en vielä tiedä. Kattoa vasten näen vihertävän valopilven, joka leijuu ylleni alkaen sykkimään kuin valopölyn muodostamana pulssina. Se muuntuu violetiksi, ympäröiden minut kuin hehkuva, eteerinen valoharso. Kummallista, mutta en kiinnitä asiaan enempää huomiota. Olen nähnyt noita satunnaisesti ennenkin, ja nyt on vieläpä silmät itkusta kipeät ja polttelevat. Jatkan rypemistä ja helpotuksen rukoilemista.

Paljon elämää mahtuu ajallisesti tähän väliin, kun ajatuksissani palaan takaisin edelliseen tilanteeseen. Olen tietoisesti lähtenyt hoitamaan tämän elämäni kipupisteitä, joista tämä kuvattu pimeään sukeltaminen oli yksi tuon ajan merkityksellisimpiä. Ne ovat olleet siunattuja ja ohjaavia käännekohtia, joista jokaisesta olen kiitollinen.

Kerron lempeitä ja rohkaisevia sanoja itselleni, pyytäen, että nuori minä jaksaisin luottaa ja uskoa huomiseen ja elämän kantavuuteen, sekä kaiken tarkoituksenmukaisuuteen. Tulen ymmärtämään vielä kaiken. Tulen saamaan vielä kaiken. Sekä aikuistunut että tietoistunut minä korkeamman olemusosan viisaudessaan näkee tuota synkkää, mutta tärkeää luovuttamisvaihetta paljon, paljon pidemmälle.


Aikuisminäni, joka oli tietoisesti yhdistynyt korkeampaan olemukseeni, palasi siis hoitamaan itseäni, eli hoivasin tiedostamispolkuunsa tukea tarvitsevaa lapsiminääni. Vaistosin oman hoitoni ja näin itse itselleni välitetyt energiat muuntovoimana ja muistona tulevaisuudesta. Aika ja tila -illuusiot alkoivat menettämään merkitystään olemassaolon pohjana.