perjantai 20. lokakuuta 2017

Kortit pöytään





20.10.2017



Tavuta kortit pöytään.






Tämä on tällä kertaa hieman toisenlainen postaus, jossa liikutaan jossakin ilmoitusluontoisuuden ja yleisen tilannepoikkileikkauksen epämääräisessä välimaastossa. Tässä kohtaa haluan samalla kiittää sanoistanne ja palautteestanne, sekä siitä kaikesta yhteen hiileen puhaltamisesta, mitä muillakin tasoilla moni on suonut. Olette rakkaita. Huomaattehan, että toisin kuin Fb:n inforyhmässä ja Ykseyden Kirjassa, täällä kommentointi ja keskustelu on sallittua.


On tapahtunut todella paljon ja suuria asioita. Hyviä ja kauniita asioita. Olen tarkkaillut sydäntäni annetulla suurennuslasilla ja jatkanut noiden sydämen syvimmän ytimen taajuuksien heijastamista ulkoiseen maailmaan. Unet, kanavoinnit ja näyt ovat ohjanneet uusiin askeleisiin ja edellisten ymmärtämisiin. Asioita on muuttunut. Osa hetkellisesti, osa pidemmäksi hetkeksi. Roolit elämänpelin näyttämöllä on kokeneet muutoksia ja sellaisia osuuksia tullut selvemmin näkyviin, jotka ovat kyllä kummailleet mukana liki kaiken aikaa, mutta merkityksensä on ollut vielä epäselvä. Eli juuri kaikkea sitä, mistä tämä syksy on puhuttu ohjauspalloina, todellisuuskuplina ja näihin liittyvinä muutoksina, ja tämä muutos jatkuu jatkumistaan. Voisin syventyä kirjoittamaan kaikesta seikkaperäisemmin, mutta sen aika ei ole ainakaan nyt. Olen kykeneväinen vain raapaisemaan pintaa sen verran kuin ilmentymillä on keskenään yhteistä pinta-alaa ja luontevuutta punoutua tekstiksi saakka.


Näissä muutoksen ajoissa näkyvin asia on se, että voima on annettu Mikaelin ja mikaelisuuden evoluution myötä takaisin ihmisille itselleen. Toki se on ollut aina ollutkin, tavallaan, mutta ei tässä mittakaavassa ja näin valtavana valmiutena ja sen kautta kykynä manifestoida. Tähän on tarpeellista linkittää kanavointi Tyytyjästä Tekijäksi – Marionettisirkuksen ymmärtäminen ja vielä ehkä tätäkin osuvampana Tyytyjästä Tekijäksi – Luomisvoiman vierivä kivi. Kasvavalla vauhdilla ihmiset joutuvat kohtaamaan itsessään molemmat dualistisuuden kentän olemuspuolet, eli valon lisäksi myös pimeän. Peilauspinta-ala tälle kaikelle kirkastuu silmissä, koska Mikael on yhdistynyt paitsi itsessään, itseensä, myös liitettyään koko "jumalallisen Luojan vartalon" eli pyramidin rungon tuohon pyramidin valaistuun kärkeen. Kaikkialta ja kaikesta nousee esiin molempia polariteetteja, ja ihmiset reagoivat sen mukaan, kuinka tietoisia he ovat omasta kaksinaisuudestaan. Useimmat omien varjojensa kohtaamista vältelleet siis lähtevät tuomitsemisen tielle, esimerkiksi menneisyyden ja muiden määritystekijöiden perusteella, kun taas useimmat sielullisia syvyyssukelluksia itseensä tehneistä ja pimeytensä kanssa sallimistyötä toteuttaneista näkevät sen sijaan mahdollisuuksia: He ymmärtävät, että pyhimyksellä on menneisyytensä, syntisellä tulevaisuutensa, ja että muita tuomitsemalla tulee tuominneeksi samalla itsensä. Kenelläkään ei olisi varaa arvioida muiden toimia, mikäli kaikki omat sielukiertojen, tai vaikka vain tämän elämän kortit, lyötäisiin esille. Kaikki perspektiivit on täytynyt käydä läpi oppeina. Jokaisen. Kaikki tuo tuhka on sitä joka ravitsee uutta kasvua, eli se on puhdistustuotetta, ja siitä kiteytyy lopulta timantti. Menneelle ja epäolennaiselle ei tule sallia voimaa, jota sillä ei ole: määrittää sitä mitä kukin on Nyt. Ruumiillistuneita, vertaansa vailla olevia esimerkkejä tästä ovat juurikin Elvis ja Michael. He ovat tarkoituksella valinneet ja kehittäneet muotonsa, haastaakseen ja herätelläkseen. He eivät turhaan edusta täällä ja ole saanut ylleen ikonin statusta. Kollektiivista on tuntunut takapotkuja usein kun nämä kuninkaat on otettu esiin, koska moni kokee oikeudekseen määritellä ja työntää heidät pimeään lohkoon sen perusteella, missä itse ovat tiedostamisessaan menossa noissa omissa valon ja varjon aallokoissaan.


Jokaisella on polkunsa, vaiheensa ja ajoituksensa. Olen itse tullut vahvaan toimimisen aikaikkunaan nyt vuosien jälkeen, ja sille on osoitettu tarkat linjat, jotka ovat sydämen kanssa liikuttavan yhtenevät. Ykseyden Kirja, tämä blogiportaali sekä verkosto sen ympärillä oli uuden vaiheen alkusoittoa, perustaa ja sisäänvienti. Tästä on tullut, ja tämä on juuri sitä, mitä sen on suunniteltu olevan tässä hetkessä, ja kehittyy edelleen tarkoituksellisimpaan muotoonsa ohjauksen mukaan, ilman että siihen liittyy ensimmäistäkään omaa visiota. Kaikki annetaan, kaikki ohjataan, kaikki tuodaan ja kaikki ajoitetaan minusta riippumatta. Teen ja toimin kulloinkin korkeimman suunnitelman mukaisesti, joten en koskaan voi tietää mitä ja mihin seuraavaksi kuljetetaan, vaikka usein varmoja aavistuksia saankin. 


Yksi ohjatuista käytännön tason asioista oli Ykseyden Kirjan käyntikortit, jollaiset saimme universumin sponsoroimina käyttöön viime viikolla. Kortteja on vielä jäljelle, joten jos koet haluavasi viedä valoa taskussasi käyntikorttien energioissa mukanasi sinne jonne se on kauttasi pyrkimässä, ota rohkeasti yhteyttä: metatronica1111@gmail.com Lahja lahjana ja hyvä kiertämään, joten raha ei vaihda omistajaa edes postimaksuina, ja kuten tiedätte, raha ei liiku tämän toiminnan ympärillä muutenkaan missään muodossa.











Kaikkein suurin äksöni on kuitenkin valon edistäminen massojen tasolle, politiikan kentälle. Energiatyöskentely siihen liittyen on ollut voimakasta. Ykseyden Kirja ja minä sen kanavana pitäydymme neutraalilla ulkokehällä varsinaisen politiikan suhteen ja niistä peleistä, mitä kukin valitsee pelata, mutta henkilökohtaisesti yksilönä, sekä sielullisena vastuuna tämä on asia, josta on kuulunut ottaa tarkka koppi. En ole erityisen kiinnostunut politiikasta sen kaksinaisten ja vääjäämättä vanhentuneiden mallien ja rakenteiden takia – joskin jollain kolmannen silmän sivukareella sitä on ohjattu seuraamaan tukeakseen ymmärrystä muutoksesta – mutta koska juuri sisimpiä arvoja heijastetaan parhaillaan ulkoiseksi todellisuudeksi ja ihmisiä vastuullistetaan ottamaan muutoksesta jokaiselle kuuluva osuus haltuun, vaikuttamismahdollisuudet muutokseen on tuotu tarjottimella eteen myös politiikassa – jota ei sitäkään voi pitää tietenkään erillisenä muusta todellisuudesta, vaikka monta kertaa siihen on huomio puudutettu. Kyseessä on tulevat presidentinvaalit ja Jussi Ahteen ehdokkuus.


Vaikka tämä toimii poliittisissa raameissa, ensisijaisesti ja ydinolemukseltaan tämä on valon mitä upein kannanotto ja aineen maailmaan ilmentyvä osa Valon Troijalaisesta: tätä suurta Rakkauden Liikettä. Hänet on ymmärrettävä jonkinlaiseksi Leijonaportin (s. 8.8.-80) muutosenergioiden ruumiillistumaksi ja tietoiseksi herättäjäksi, alkupommiksi uudella tasolla. Se mistä viimeksikin puhuttiin. Valo nousee Suomesta.


"Haluan lämpimästi rohkaista jokaista lukijaa uhohtamaan edes viikoksi erimielisyytemme, riitamme, ennakkoluulomme sekä pelkomme, ja yhdistyä kansakuntana katsomaan yhteiskuntaamme laajemmasta perspektiivistä käsin, siirtäen fokuksen yhdessä vallan huipulle. Tutkitaan avoimin mielin asioita, jaetaan tietoa ja kysytään kysymyksiä. Vaaditaan suoria sekä rehellisiä vastauksia eikä tyydytä yhtään vähempään. Viikko riittää, tämän jälkeen jokainen voi palata takaisin vastakkainasettelun maailmaan jos niin haluaa, mutta tiedän että yksi viikko Suomessa voi aloittaa valtavan muutoksen koko maailmassa." / Läpinäkyvyys kitkee korruption, 19.10.2017


Se mitä tarvitaan tällä hetkellä, on kannattajakortit. Toivon myös, mikäli Jussin polku mielipidevaikuttamisessa resonoi ja kohtaa omat arvosi, ja haluat etsiä lisää keinoja tukeaksesi nousemistaan tunnistaessasi sisäisen Toimijasi, seuraat rohkeasti tuota ohjausta. Toimijoita tarvitaan ja jokaiselle on varmasti osa. Jussin viestimet tuntuvat olevan yhteydenotoista kuumina, tukossa ja niitä sekä niiden kautta toimimista on yritetty painaa systemaattisella sensuurilla alas sellaisten tahojen toimesta, joita emme vaivaudu tässä yhteydessä edes nimeltä mainitsemaan, joten hän toivoo sitkeyttä ja periksiantamattomuutta meiltä kaikilta. Kaikenlainen näkyvyyden tuottaminen tietoa jakamalla ja kannattajakorteista infoamalla niin somessa kuin erilaisissa tapahtumissakin on juuri nyt tärkeää. Ohjeet ja yhteystiedot löytyvät samalta sivulta kuin kannattajakortit.


Koetko tarvitsevasi kuulla kysymyksiä, joita ei yleensä kuulla, ja jotka ohjaavat etsimään vastauksia sieltä, josta niitä ei ennen ole haluttu tai osattu nostaa esiin? Onko arvomaailmasi yhtäläinen sen rakenteen kanssa, jota ympärillämme sitkeästi ylläpidetään?
Jussi Ahde on asettunut ehdolle presidentinvaaleissa 2018 tuodakseen valoa ja fokusta juuri tällaisiin kysymyksiin.

Jussi tarvitsee taakseen 20 000 kannattajakorttia, jollaisen kirjoittaminen ei edellytä äänestämistä itse vaaleissa, mutta kannattaminen antaa mahdollisuuden tietoisemmalle lähestymiselle, keskustelun nousemiselle uudelle tasolle ja edistää siten osaltaan politiikankin uudistumista totuudellisuuden arvopohjalle. Presidentinvaalit ovat arvojohtajuusvaalit.

Kannattajakortit ovat tulostettavissa täältä: https://www.jussiahde.fi/contact/
Tulosteessa on kaksi kannattajakorttia. Täytä tekstaten, allekirjoita ja lähetä osoitteeseen:
Juho Lyytikäinen, Immolantie 48 A1 00780 Helsinki
"En asetu ehdolle koska haluaisin kertoa ihmisille miten toimia tai miten ajatella asioista, enkä lähde kilpailemaan kannattajista tai myymään jotain poliittista agendaa tai ideologiaa. Tuo kaikki kuuluu mielestäni puoluepoliitiseen hiekkalaatikkoon, joka itsessään lisää kilpailua ja vastakkainasettelua ollen näin iso osa itse ongelmaa, eli kollektiivista pahoinvointia, jota se näennäisesti pyrkii ratkomaan. Asetun ehdolle avoimesti omana itsenäni tarjoamaan tietoa sekä osoittamaan valoa ja fokusta asioihin joista ei mielestäni puhuta tarpeeksi. Haluan myös parhaan kykyni mukaan edistää läpinäkyvyyttä, rehellisyyttä ja rakkaudellisia arvoja. "
Lue sydämelläsi, tutustu pintaa syvemmältä, näe mahdollisuudet ja ole osa muutosta:



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin, vain yksi allekirjoitettu kortti per henkilö!

Rinna kirjoitti...

Juuri niin. 💎 Jokainen kortti tarkastetaan, joten useamman kirjoittaminen olisi myös turhaa. Kannattajakortin voi osoittaa jokainen täysi-ikäinen, äänioikeutettu henkilö. Tulosteessa (A4) on kuitenkin aina kaksi korttia. 😊

Mari

Rinna kirjoitti...

Kannattajakortin voi ylipäätäänkin kirjoittaa vain yhdelle ehdokkaalle, joka sekin on otettava huomioon, jos kannattajakortteja kerääviä on tullut eteen useampia - vaikka itse äänen voi lopulta suoda kenelle vain.

❤ Mari