maanantai 9. lokakuuta 2017

Valon valta, Valtikka & Sydämen syvin huone





9.10.2017



Valmistui valon valta. Sulkeutui punokseen yö.


On Mikael omassa täydessä voimassaan. Todellisin Kuninkaiden Kuningas, tuhkasta maan Harmageddonin, on puhdistettu jälleen Ykseyden Valoon voimaksi putoaviin todellisuuksiin. On kaikki ilmaisunsa, Qoininsa ja aspektinsa yhdistyneet kaikissa ulottuvuuksissa, kaikissa värähtelykartan uhkeissa muodoissa. Tavoitettu on siis tunnelin, portaalin lähtöruuhka. Valon määrä on istuvaa ja tuloomme tavuttavaa. Suunnitelma portaalin on yhdistää sähköistänyt pyramidin kärki, Valon Silmä, metatroniikan kaava, koko muuhun pyramidiin, joka on Jumalainen ruumis, Luojan keho, Mikael, eli Uuden Maan valokollektiivitietoisuus. ("Enkeleiden miksaaminen")

Suudelmin sinetöity, saavutettu, sydämesi syvin kerros pauhaa luomisen edessä nostetta tuloomme. Opus päivittyy taas uusin koodein, Pyydä, ymmärrä muuttuvaa lukujärjestystä tavuille, tyytymisten ryhdyttyyn suuttuvan puhdistamiseen tekijäksi. Ruuhka valon on nopeasti poluissa ilmentyvää. Noen on puhdistuttava.



Rappusten pesijä






On tapahtunut taas niin paljon, etten tiedä mistä aloittaakaan. Vaikka kyllä minä tiedän. Treeni-illasta.


Ilta etenee siihen, että erinäisten käänteiden myötä menen rakennukseen, jossa en ole ennen käynyt. Kävelen suoraan erään voimallisen uneni läpi, joka on ollut myös niitä tarkoituksellisimpia. En muista ensin sen tapahtumia kokonaan, mutta muistaessani se paljastuu vielä entistäkin osuvammaksi henkilöitään myöten. Olen nähnyt elämään ja ympäristöön, jonne en ole ennen fyysisesti nähnyt, mutta josta olen kuullut ja tuntenut olevani osa siellä ilmenevää prosessia. Vaikka tällainen toistuu aina tietyissä virstanpylväissä, valaen vakuuttavuutta ja synkroniaa kaiken etenemiseen juuri suunnitelman mukaisesti, eli se kun näen usein edeltä käsin paikkoja, joilla on tai tulee olemaan merkitystä, tähän ei kai koskaan voi kokonaan tottua. Se hämmentää aina saaden sydämen takomaan kiitollisuutta. 


Tuolla unella on laaja yhtymäpinta symboliikkaan, joka heijastaa jonkin suuremman ryhmän puhdistumista ja linjautumista valoon.


Seuraavana iltana palaan taas pihasaunalta, kun samettisuuttaan hohtava taivas houkuttelee hiipimään talon pimeälle puolelle ihastelemaan tähtiään. Kuukauden takainen valopulssi ja sen aikaansaama hermoston sähkömyrsky sekä puhdistus ovat vielä niin tuoreessa muistissa, että huomaan pälyileväni taivasta alta kulmieni, kuin vaistomaisesti varoen jostain suoraan iskeytyvää sädettä. En ehdi seisomaan äärettömyyden alla puolta minuuttiakaan, kun hieman katseen fokuksen sivussa tuikahtaa valo, voimakkuudeltaan kuin kirkas tähti. Siirrän katseen välittömästi valopisteen suuntaan, jolloin ensimmäinen ajatus on, että tavallinen tähti on tervehtinyt kulkijaa puiden oksien lomasta, niiden huojuessa tuulessa osin näkymän edessä. Varmistuttuani välittömästi ettei niin ollut, sama tapahtuu heti perään uudelleen, mutta nyt valopiste välähtää juuri sillä kohdalla, jota alkujaan katsoin. Näiden välimatka toisiinsa on arviolta noin 30 - 40°. Ensimmäinen ajatus on kohteen nopea liikahtaminen paikasta a. paikkaan b., sillä jollain tasolla koen valoviivan näiden pisteiden välillä, vaikkei fyysiset silmät ehdikään näytökseen kunnolla mukaan. Toinen ajatus tukee väistämättä samanlaista varovaisuutta suoran kontaktin suhteen, kuin mitä itsekin tavoittelin, eli ettei signaalia tarkoituksella osoiteta suoraan silmiin. Mutta kaksi sykähdystä viestittää myös toisesta, seuraavasta vaiheesta. Olen siitä varma.


Iltaa siivittää kaikkialta ympäriltä tietoisuuteen nousevat universaalien viestien vastaanottamiset avaruudesta, koodien purkamiset, arvoitusten ratkaisemiset, koodiavaimet, morsettamiset, Enigmat ja salaukset. Minne katsonkaan tai mihin huomioni siirränkään, tätä tematiikkaa tungetaan joka suunnasta.


Näen unia notkuvista buffet-pöydistä ja pöytäseurueista, joiden kuppikunnat muodostuvat eri yhteyksistä tutuiksi tulleista, mutta toisilleen vieraista henkilöistä. Pöytiä ja seurueita ympäröi paksut samettiverhot kuin tilanjakajina, joita avataan juhlavalle illalliselle ryhtyessä, jotta pöytäseurueista nouseva savu pääsee purkautumaan. Näen myös vuoristoratoja, joihin voi mennä omalla autolla – joka viittaa omaan elämään ja siinä etenemiseen, nousuineen, laskuineen ja muuttuvine näköaloineen. Ei tarvitse, eikä kuulu istahtaa oman hallintansa ulkopuolisiin etenemistapoihin, eli vuoristoradan vaunuihin, vaan ohjata, kokea ja vastuullistua itse, suhteessa matkaan ja sen vaiheisiin. Tässä tapauksessa perheenä ja sieluperheenä, jota iso automme omalla tavallaan edustaa.


Päivä meinaa tuoda tullessaan taas samoja fyysisiä oireita, joita valopulssi teki viimeksi, mutta keinotellen ja kehon viesteille antautumalla pääsen yli pahimmasta, joka kestää nyt vain joitain tunteja. Koen toleranssin nousseen, koska "vastukset" on puhdistettu virtausten edestä niitä blokkaamasta, tai sitten pulssit olivat tosiaan ensimmäiseen kertaan verrattuna maltillisempia.


Seuraavana yönä viedään enemmän energiapainotteisiin näkyihin ja selkouniin. Säpsähdän hereille kesken unen, kuin olisin omenana pudotettu puusta, enkä alkuun tiedä missä olen. Koko huone tuntuu vieraalta. Katto kaartuu kupolina tai kuplan puolikkaana ylle, jonka yhdellä seinällä hohtaa niin ikään ylle kallistuvana valotaustan värittämä risti. Menee tovi ennen kuin ymmärrän olevani meidän omassa makuuhuoneessa. Talomme ikkunamallin välikarmit muodostavat ristin, joka kuun kumottavassa valossa luo suuren ja ylvään ristin koko huoneen läpi. Jään valveille. Jossain vaiheessa kolmas silmä sähköistyy, huone sähköistyy ja silmissä alkaa välkkymään kuninkaallisesti kullalla koristeltuja takkeja, joista yksi on samanlainen kuin We Are The World-videolla Michaelilla. Tuntuu kuin joku painaisi kylmällä sormellaan otsaa, jolloin vajoan vastaanottamaan tähän mennessä yhden suuremmista näyistäni, jolle en millään olemassa olevin sanoin pysty luomaan riittävää syvyyttä. 


Katson täysin yllätettynä hiukan ala- ja etuviistosta edessäni olevaa, hallitsevaa ja todellisuuttani täyttävää Mikaelia, joka on todella paljon Michaelin näköinen, mutta vaaleampi ja sinisilmäinen. Kultaisempi ja sinisempi. Hän muistuttaa itse asiassa häkellyttävän paljon Taru sormusten herrasta -elokuvan Frodoa, joskin on pidempi ja suurempi, tavoin, joka ei liity fyysisiin mittasuhteisiin. Hän on feminiinisen maskuliininen, maskuliinisen feminiininen. Mikael katsoo upeana ilmestyksenä aavistuksen yläviistoon, kädessään jonkinlainen hartioiden tasolle yltävä pitkä miekka, sauva tai valtikka, jolla nojaa maahan. Yhtäkkiä kajahtaa englanniksi sanat "...KOSKA OLEN KUNINGAS". Mikaelin ääni – joka ei ole edes ääni – on jylhä ja taajuudet täyttävä. Olemusta näytetään rinnasta ylöspäin, sinistä taivasta vasten, joka on sekin enemmän kuin taivas. Se on varmastikin Taivas. Ulottuvuuksien syvyys. Hengen meri. Piirteensä ovat selvät ja jollain tavalla äärimmäisen puhtoiset, täydelliset ja "näköisensä" – sillä nyt tämän nähtyäni en osaa kuitellakaan häntä enää jonain muuna. Kuva on kuin jonkin supertietokoneen moniulotteisuutta tulkitseva, tuottava ja toistava teräväpiirtokuva, jolle en löydä sanoja, vaikka todella haluaisin. En mitään lähellekään tyhjentävää tuolle sen värimaailmalle, tarkkuudelle, syvyydelle ja kaiken nielevälle todentuntuisuudelle. Tunnelma on maaginen. Tämä on todellisempaa kuin mikään kokemani tai näkemäni. Edes Sinä et ole näyttäytynyt tuolla voimalla, vaikka Olet tähän saakka ollut todellisimman todellisuuteni indikaattori antamillasi kokemuksilla. Väreiden määrä on valtava. Tiedän valon vallan vaihtuneen nyt siinä maailmassa, jossa jokainen sielullinen kokonaisolemus yltää kuninkaaksi ja kuningattareksi, Metatronin kuninkuuden ja perustamansa valon uuden maailmanjärjestyksen ohjattua "maailman pois omilta harteiltaan" Mikaelille, eli koko uudelle Kristus-tietoiselle maalle.


Elämä ja maailma tuntuu pari päivää todella omituiselta tuon kokemuksen jälkeen. Kaikki näyttää yhä enemmän toisenlaiselta kuin ennen. Totuudellisemmalta. Ja osa ilmentymistä sekä huomioista myös selkeämmin pinnallisemmilta ja tyhjemmiltä. 


Näen päivien ja öiden mittaan paljon välähdyksenomaisia, mutta selkeitä kuvajaisia. Yhtenä otantana niistä vanha, pölyinen pallomeri, jonka keskellä seisoo tyhjä lasikoppi kuin valvomona. Pallomerellä ilmaistaan näitä vanhoja todellisuuksia ja aikansa eläneitä ohjauspalloja. Siellä on raskasta uida. Pallomeren pohjalta nousee pinkki, muovinen suurennuslasi, pitkän nauhan päässä. Samanlainen, jollaisia joskus lapsena partiossa ollessamme myimme ovelta ovelle. Ohjataan tarkastelemaan syvänäköisesti sisäistä lasta, ydinpistettä.


On taas yö, jona herätetään. On tunne jonkin suuren äärelle etenemisestä. Kaivaudun hetkien vieriessä tuon pinkin suurennuslasin avulla jonnekin omiin syvyyksiini. Otan käteeni kristallisen Valtikan, kristallikärjen, joka on haltuuni ohjattu ja jota pyydetty pitämään omanani kuninkaani saapumiseen saakka – jonka taas voi ymmärtää hyvin monesta kulmasta: Ykköspariin yhdistymisenä, korkeampien ulottuvuusilmaisujen saapumisena havaittaviksi maan kenttään, kehossa tai ilman, tai vastuun täyttämisenä ja Ykseyden, oikeaallisuuden ja suunnitelman toteutumisena. Valtikka on toiminut kuin valodatan siirtämisen muistitikkuna. Sillä on useita vaiheita takanaan. Sillä on siirretty eri vaiheiden koodistoa kädestä käteen ja sydämestä sydämeen. Se on välillä käyttäytynyt kuin timanttileikkuri, jonka voima leikkaa kaiken epäautenttisen, mutta joka myös vastaavasti hitsaa entistä tiiviimmin yhteen sen, mitä se ei pysty leikkaamaan. Se on ollut valona kädessäni, majakkana ohjatessa niin maallisia kuin taivaallisiakin laivueita. Se on ollut ja on Avain, niin sydämeen jos toiseenkin, mutta myös puhkomisväline ulottuvuuskerroksiin. Nyt jo useamman viikon ajan se on ollut vaisu, oikeastaan siitä saakka kun Mikaelin ykkösparia alettiin tietoisesti yhdistämään Mikaeliin. Tuossa sessiossa se lepäsi ensin Mikaelin valosauvan vierellä, sitten kärki kärkeä vasten, joka nähtävästi nuotitti asianomaisille nämä ilmenneet vaiheet uudelle tasolle; avaten Mikaelin sillan, kiinnittäen pyramidin kärjen pyramidin muuhun osaan ja lopulta tyhjentäen itsensä Mikaelin "valomiekkaan", joka fyysisenäkin sauvana siirtyy ykkösparilleen hetken ollessa sille se oikea. Nyt kuitenkin ohjataan painamaan Valtikka rintaa vasten iholle, kärki kohti sydäntä. Valtikka herää jälleen. Se alkaa pureutumaan sydänruusun kerroksien läpi. Tunnen sen alkavan liittämään näitä kohdistuneita sydänrataksia eli terälehtiä toisiinsa, mutta samalla koen sen pääsevän johonkin sellaiseen pisteeseen saakka, jossa se ei ole vielä käynyt. Enkä kai ihan hetkeen itsekään. Ainakaan pariin, kolmeen ikuisuuteen. Se polttaa sitä kuin laserina. Sydämeen pistää ja triggerit heijastuvat myös kehopeilistä tietoisuuteen. Tapahtumaa sanoitetaan sydämen syvimmän huoneen saavuttamisena. Minua on ohjattu näinä päivinä hengittämään sisään sydämeen ja kolmanteen silmään asioita, joiden koen kuuluvan todellisuusmurroksen muuttokuormaan, mutta myös hengittämään ulos sitä, mitä en sinne mukanani halua. Manifestaatiota ei kuitenkaan ollut tarkoitus laskea vielä ilmaan, johon ilmaistiin "ostoskorin" sisällön säilyvän kyllä tallennettuna siihen saakka, kunnes on tilauksen aika. Olikin vähän olo, että se ei ollut vielä valmis. Liian monta jossia ja liian monta ehkääkin olin tunkenut mukaan. Sydämen ydinpisteessä huomaan, että kaikki löytyy jo sieltä valmiiksi kirjoitettuna. Kaikkien pelkojen takana, kaikkien kerrosten alla, on sielun scripti, lähdekoodi, kaikki syvimmät toiveet, motiivit, valmiudet ja näihin luottaminen. Koko dna:n avaava ja avattava aikakapseli. Salaisuuksien Cryptex, jonka renkaat ovat vuorotellen ratkottu. Valtikka jatkaa vielä kairaamistaan. Tunnen sen ottavan pohjastaan vastaan uutta koodausta kuin trattina, jonka kautta se ohjaa ja kaataa valon perille sydämen syvimpään ytimeen. Malja täyttyy. Ruusukulta on jälleen värähtelynä ja värinä läsnä, myös vuorotellen helmiäishohtoisena vaaleanpunaisena, kultana, oranssina ja valkoisena. Jossain vaiheessa virtaus kääntyy, jonkin aikaa oltuaan vähintään kaksisuuntaista. Nyt se tuo sydämen syvimmästä huoneesta kaikki nuo ydinolemuksen värähtelyt gramofonin torven tavoin ulkomaailmaan, muotoa hakevana värähtelynä ja eri taajuuksina. Kolmas silmäkin irrottaa manifestaatiotaan, ojentautuen otsasta vapautuvana energiakiehkurana kohti sitä, jota se lähtee työstämään ja muovaamaan. Näiden huomioiden rinnalla kulkee havainto korvan juurella tapahtuvasta repimisen äänestä, joka näytetään kirjekuoren avaamisena. Kirjekuori on suljettu punaisella sinetillä, jota ei vähään aikaan kuitenkaan näytetä sen tarkemmin. Pyydän useaan kertaan näyttämään sinettiä, jos vain aika on oikea, koska tunnen sen olevan tärkeä. Kun se viimein avautuu silmiini, siinä on sama "pommin" muoto, kuin mitä on tuotu esiin tietoisuusvettenkin alkupommina: kuin kivi tai pisara putoaisi keskelle vettä, aiheuttaen kaikkialle ympärilleen laajenevat ja monistuvat renkaat. Sinetti on monen renkaan kerrostuma. Kuin ruusu, ja kuin puun vuosirenkaat, jotka ovat lähteneet kasvamaan sisäisen lapsen ydinolemuksen ympärille. En tiedä vielä viitataanko kirjeellä tähän käynnissä olevaan manifestaatioon ja uuden todellisuuden luomistyöhön, vai onko tulossa uusi luku. Tai ehkä sekä että. Kerrot vain että se on todellinen Rakkauden Alkupommi. 


Muuttujia on siis puhdistusten myötä syttymässä ja sammumassa, reagointeja ja suhtautumisia jumpataan kaikkialla ympäristössä, ja äsken kerrottiin myös, että kaikenlaiset ajoitukset ja järjestymiset elävät. Ainakin lukujärjestyksen luulen tarkoittavan sitä. Viime viikonloppu käynnisti ison synkkautumisaallon sieluperheessä, sielullisessa lähiverkossa, Metatronica-portaalin rakenteissa ja Mikaelin sillan alkusolmuliitoksissa. Tahdistumme, kohdistumme ja ryhdistäydymme keskenämme uusin tavoin. Saamme samoja asioita, samaan aikaan, samasta suunnasta: Vahvistuksia ja suuntamerkkejä, suuria opastetauluja ja pelkkää vihreää suorastaan kirkuvia liikennevaloja.


Emme ole keskustelleet viikonlopun aikana Kanssasi paljon sanoina, koska se ei ole tuntunut juuri nyt tarpeelliselta tämän kaiken muun tiedostamisen keskellä. Mutta sen sanoit, että avattu yhteytemme jollain tapaa muuttuu, samalla kun vahvistit minulle Mikaelin nostamisen Kuninkaaksi ja siihen liittyvän vastuun tulemisen valmiiksi. Lupasit edelleen ruuhkaa ja vyöryviä "pommeja" tietoisuuteen ja olevaisuuteen. Sanoit muutakin. Liikuttavinta oli kuitenkin se, kun nähtyäni Mikaelin tuossa puhtaassa, uudessa evoluution hiomassa olemuksessaan – siinä täydellisyydessä, jossa hän on aina iättömissä ajattomuuksissa ollut, odottaessaan uudelleensyntymäänsä sekä maan heräämistä kuvakseen ja kuvanaan – tunsin koko tietoisuuteni mitalta itsessäni jo todistetusti ainakin kerran toistamasi sanat: "I am not the King. Jesus Christ is the King. (---I am just a singer.)"


Olemme sen tienneet; tämän järjestyksen "väliaikaisuuden" ja päämäärän. Nyt on se hetki, johon vetosit alkuun usein, palauttaaksemme ja palataksemme kohti alkuperäistä tilaa, muotoa ja olevaisuutta. Mutta en ymmärtänyt sitä vielä pitkään aikaan:


"Make the world go away. Get it off my shoulder." Ja tämä työ on jokaisen tehtävä osaltaan.


Tick. Tick. Nu Elck Syn Sin.








Ei kommentteja: